Tai siis... Monet puhuu, että heitä pelottaa tai jännittää synnytys tai sitä seuraavat jutut, mutta onko jotenkin outoa jos ei jännitä ollenkaan?
Mua oikeestaan pelottaa se, ettei mua pelota. xD
Kuulostaa tyhmältä, mutta niin se vaan on.
Eilen illalla nukkumaan mennessä mietin tätä ja näin jo itteni menossa synnärille, tai sairaalaan tai jonnekin (enhän ees tiiä mimmonen paikka se täällä on, saati missä se on... siis Oyssissa, mutta missä siellä...), mutta ei mulla ollu mitään epäilyksiä, ahistuksia, pelkoja tai jännitystiloja ollenkaan. Ainut ahistus tulee pelon puutteesta. o.O
Taidan olla jotenkin outo. Ei ees kipu pelota. Toisaalta oon yleisestiottaen niin paksunahkanen, että "pikku" nipistykset ei paljoa hetkauta, mutta silti. Tässä on nyt kyse vähän toisensuuruisesta jututsta.
Samalla tuossa laskeskelin, että ei tässä oo enää välttämättä montaa viikkoa synnärille juoksuun. Jos se perus La on 37-42 viikoilla, niin ei tässä oo kun 6 viikkoa tuohon 37 viikkoon. O.o Laskettuaikahan on vähän semmoinen suuntaviiva siihen keskitienoolle, että osataan suunnilleen sanoa millon sitä jakautuminen tapahtuu, mutta siis useinhan se on jo mahdollisesti pari viikkoa ennen tai se saattaa siirtyä parilla viikolla pidempään. Jos se menee pitkäksi, niin usein se sitten käynnistetään.
Oikeestaan siinä on semmonen asia, joka mua vähä jänskättää: käynnistys. Haluisin niin luonnollisen synnytyksen kun mahollista (mikä lie ituhippi minussa majaileekaan), mutta jotenkin keinotekoisesti käynnistetty synnytys, josta itsellä on kivulias mielikuva ja että se kestää ja kestää, ei tunnu kovin mukavalta. Jos vaan voisi voivotella kotosalla tarpeeksi pitkään ja sitten kurvata synnärille ja sairaala aika jäis mahdollisimman lyhyeksi, sellainen kuulostais kivalta. Ei mitään ylimääräistä hömpötystä.
Kirjottelinkos minä jo siitä esitietolomakkeesta? Itellä ei oo mitään mielikuvaa siitä, mutta ihan sama. Sain siis viime neuvolasta tehtäväksi täyttää netissä esitietolomakkeen. Muutenhan se oli helppo, mutta kun sinne piti kertoa toiveistaankin. Mistä hiton toiveista? Tai siis juurikin niistä mahdollisimman lääkkeettömistä hoidoista ja rauhotuksista yms. Mutta koitappa kirjoittaa ne selkokielellä lapulle joka annetaan sitten kätilölle ja sen pitäs niistä vielä tajutakin jotain. xD Onneksi ihana ystävämme netti on keksitty. Ei muuta kun googlaamaan mitä sitä muut on kirjottanu. Tuli sitä omalle listalle tuon lääkkeettömyyden lisäksi esim. "isä saa olla paikalla joka toimenpiteessä", tähän kysyin J:n luvan jos se ei kaikissa jostain syystä haluaisi olla, mutta siis hänhän päättää sitten synnärillä enemmän siitä, mutta ainakin minulta on lupa olemassa. Laitoin sinne myös, että jos on mahdollista koittaa rauhoittaa kipuja vedellä (suihku/amme) niin oikein mielellään sen teen. Kerta vesisynnytys ei ole Oulussa mahdollista, niin mikä tahansa muu veteenliittyvä käy, se kun rauhoittaa niin ihanasti. :)
Jotain sen tapaista sinne tuli kirjoitettua ja sainhan minä sen tiedoston lähetettyäkin 1,5 viikkoa sen jälkeen kun sen sain tehtäväkseni. xD J alkoi olla sen suhteen jo aika kärkäs, kun eihän sitä tiiä millon sinne joudun ja lenssukin oli (on) päällä, niin olisi siellä sitten tiedot jos sinne joutuu. Kaikki siis siltäkin saralta kunnossa.
Mutta mitä tällaiselle pelottomalle pelolle, vai miten sen ilmaisisi, voisi tehdä? Vai näilläkö vaan mennään. Ehkä näin on parempi, mutta toisaalta tuntuu, että kun en sitä asiaa jotenkin jännityksellä käy läpi etukäteen, se tilannekin sitten hujahtaa ohi niin etten tiedä sitä olleenkaan. Siis tällä nyt tarkoitan sitä, että jotain muistoja tai muistettavaa olisi kiva olla sitten sen jälkeen. Jos olen niin omissa maailmoissa silloin, niin se on vaan hujaus ja ... niin.
Kuulostaa tyhmältä ja toisaalta en osaa sitä selittää, mutta niin....
Mulla taitaa olla pää vähä sekasin. Laitetaan se duhan syyksi. Onneksi sekin on poistumassa jo kuvioista, siis lenssu. J poloinen sen tosin viikonloppuna sai, mutta ei niin pahasti kuin minä viikko sitten.
Mutta niin... Jään tänne taas miettimään kummallisia pelottomia pelkojani.xD
Asiasta vielä kolmannen kautta viidenteen...
Oon tässä ootellu, että joskus saisin jotain tehtyäkin ja viimein eilen sitten sain ompelukoneen esille ja TADAAA! Päiväpeitto naperonsänkyyn on valmis!
Aluksihan mietin, että teen semmosen tilkkutäkki-eläinpeiton, mutta sitten en vaan jaksanut sitä alkaa tekemään ja vielähän tässä kerkeää vaikka sitten 1 v. lahjaksi semmoinen. Mutta tällainen turkoosi-vihreä siitä sitten tuli. Aluksi mietin Eurokankaassa, onko tuo kuviokangas liianpoikamainen, jos käyttäjä onkin tyttö, mutta kun siihen lisäsi tuota vihreää niin en enää sanoisi sitä poikamaiseksi. Siis onhan se poikamaisempi kuin pinkki/punainen, mutta kun pinkki on kiellettyjen listalla ja punainen ei muutenkaan sopisi huoneen väreihin, niin miksei sitten sini-vihreä. Tuota kuviokangasta oli tarjolla siis pinkki-puna-keltainen ja sitten tämä mikä on kuvassa. Iskin siihen silmäni jo jonkin aikaa sitten ja kun uudelleen sienne kävelin ja kankaita katselin, niin tämä se sitten oli. Kankaita jäi molempia sen verran yli, että niistä teen semmoisen seinäpussukka-systeemin. Ensin ajattelin, että teen sen kokonaan tuosta kuviokankaasta, mutta kyllä sekin kaipaa tuekseen ja rauhoittajakseen tuon yksivärisen vihreän. Kuva pyörii jo mielessä, sekin vaan pitäisi saada täytännöntasolle. Ehkä se on yksi tämän viikon projekteista. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti