torstai 22. toukokuuta 2014

Koko perhe viimein kotona!

Onpas aika mennyt hujahtaen. Huh!


Viime kirjoittelusta on aikaa päälle kaksi viikkoa, tarkasti santtuna 15 pvää, siis saman verran kun meidän pienellä Neidillä on ikää.
Eli viime kirjoittelussa ilmitulleet supistukset johtivat siis lopulta sairaalaan lähtöön puolenyön jälkeen ja Neiti tuli maailmaan keskiviikkona 7.5. klo 5.38, painoa oli 3525 g ja pituutta 50 cm. Ja nyt, vaikka välillä on aikaa ollutkin, niin pieniä rauhallisia hetkiä ei ole vaan jaksanut käyttää koneella istumiseen. Monesti olen miettinyt, että tänne tulen kirjoittelemaan kuulumiset, mutta aina iskee väsähdyt/kiinnostuksen puute/tjs. Mutta jos tänne nyt pienen kertomuksen kerron.

Nämä pari viikkoa on olleet todellakin mullistavia ja toiminnan täyteisiä: täynnä ihania ilon hetkiä, mutta täytyy myöntää että on tullut itkettyäkin enemmän kuin koskaan kuvittelin.

Neiti siis päätti tulla maailmaan keskiviikko aamuna (synnytyskertomuksen voisin kirjoittaa jokin toinen kerta, nyt en sitä jaksa alkaa vielä kirjoittelemaan) ja hän olikin oikea kkympin tyttö: ääntä siis lähti heti maailmaan tultuaan ja kaikki muukin oli kunnossa. Mammakin voi hyvin, vaikka synnytyksessä olikin tullut pari pientä kömmähdystä, mutta onneksi niille jaksaa jo nauraa ja siitä toimenpiteestä jäi kuitenkin hyvä maku suuhun. Päästiin osastolle toipumaan ja kaikki näytti menevän oikein hyvin; neiti imi hyvin sekä minullakaan ei ollut mitään onglmia. Perjantaina päästiin sitten kotiin; viimeisessä lääkärin tarkastuksessa neidin bilirubiiniarvot olivat vaan pikkuisen korkeammat kuin keskiverrosti, mutta silti hyvin normaalin rajoissa. Myös vasen solisluu oli mutkalla, mutta ei poikki ja sille ei alettu mitään tekemään koska se korjaantuu ajan kanssa. Niin on jo tapahtunut, enää mutkaa ei kuulemma huomaa, sanoi lääkäri. Kaikki siis kunnossa ja onnnellinen isä tuli hakemaan perheen naiset kotiin.
Kotiarki alkoikin hyvin; aikataulutusta vaan piti vähän petrata, kun muksu kuitenkin tarvitsi/tarvitsee tietyin välein ruokaa, niin kyllä sitä huomaa että monia asioita pitää miettiä moneen kertaan miten ja milloin mikäkin kannattaa tehdä. Mutta siinä sitä sitten viikonloppua vietettiin perheenä,, opeteltiin toistemme tavoille ja kaikki oli ihmeellistä mutta samalla kummallista. J oli sanonut pomolleen, että aloittaa isyysvapaansa maanantaina ja pitää kaikki kolme viikkoa yhteen pötköön, eli toukokuun loppuun asti on vapaalla.
Lääkäri oli sanonut viimeisessä tarkastuksessaan, kun neidin paino ei vielä ollut nousuun päin, että seuraavan viikon alkuun pitää saada painokontrolli neuvolaan. Joten minähän varasin tiistaille kontrolli ajan ja se oli sitten samalla neuvolan kotikäynti. Neuvolatäti tuli tänne ja siinä sitten puhuttiin kaikesta; miten on arki alkanut sujumaan, miten mitäkin asioita hoidetaan, miten lapsen kanssa toimitaan yms. Neitikin tarkastettiin ja vaikutti ihan normaalilta, ei ollut mitenkään erikoisen keltainen iholtaan, oli virkeä ja vaati ruokaa äänekkäästi. Kaikki normaalin vauvan ominaisuudet siis. Ainoastaan paino oli huolena, se kun oli vain laskussa. Työpaikalleen (nvolaan) takaisin päästyään neuvolanhoitaja soitti ja kehottin käymään lasten päivystyksessä mittauttamassa ihan varmuudeksi bilirubiiniarvot, koska painonpudotus oli syntymäpainosta n. 15%, normaali painonpudotus on n. 7,5 % ja se alkaa nousemaan ylensä pari päivää syntymän jälkeen. Nyt oli syntymästä jo melkein viikko!
Lähdettiin siis lasten päivystykseen ja bilit mitattiin. Kotiin päästiin samantien ja sanoivat että soittaavat meille tulokset parin tunnin päästä. Itsellä oli todella optimistinen olo (kuten aina) ja suunniteltiin jo seuraavanpäivän kajaanin isovanhempien käyntiä, mutta pettyä saatiin ja pelästyttiinkin oikein kunnolla. Illalla n. klo 20 tuli soitto sairaalasta ja käskivät heti osastolle, bilit oli pilvissä!
Nopeasti takaisin sairaalaan ja siellä oli sitten lääkärintarkastus ja siitä sitten osastolle. Päädyttiin lopulta lasten neurologiselle puolelle, kun muualle ei mahduttu ja neiti riisuttiin vaippasilleen ja kolme sinivalolamppua laitettiin porottamaan neitiä. Yksi yli sinivalotyyly, toinen erillinen liikuteltava lamppu ja kolmas itsehoitopöydän päällä kiinteästi porottava lamppu. Yleensä normaali tilassa hoidoksi riittää yksi valo, mutta meillä niitä oli siis kerralla kolme ja samalla neiti oli tipassa! Tämä ehkä kertoo jo jotain asian tilasta. Illalla otetut biliarvot olivat jotain 380 tienoilla, ihan tarkasti en muista. Osastolle päästyä labrasta tulivat ottamaan uudet näytteet ja niiden tuloksia jäätiin sitten odottelemaan. Minä sain jäädä osastolle yöksi mutta J joutui kotiin ja toisaalta jonkun piti kissat ruokkia.
Kun sairaalaan uudestaan tultiin, niin olin minä jo kotona pillahtanut ensikerran itkuun, sen jälkeen vähän väliä pillittänyt neidin takia. Tunteet ja pelko kyllä raastoi rintaa ja kunnolla. Yöllä joskus klo 2-3 kaksi lääkäriä ja pari hoitajaa marssii huoneeseemme, jossa minä ja napero oltiin, Olin itkuiltani saanut viimein unta ja nukkunut ehkä jo jopa 15 min kun lääkärit tulivat. He kävivät suoraan asiaan ja sanoivat, että biliarvot olivat vielä kohonneet ja nyt olivat päälle 400. Jos jatkaisivat samaa rataa tai eivät laskisi tarpeeksi hyvin, niin joutuisi aamulla veren vaihtoon! APUA! Voitte vaan kuvitella sitä tunnemyrskyä! Nytkin kun sitä muistelee, niin silmät alkaa kostumaan. Kuinka paljon ihminen voikaan itkeä yhden yön aikana?! Nyt tiedän siihen vastauksen, eikä se rakas olkapää ollut vieressä tukena. Kauhulla odottamaan aamun labroja jotka tultiin ottamaan klo 6 ja tulokset tulivat n. kahden tunnin kuluttua.

Kolmen lampun alla.

Enää yhden valon loisteessa.
Äidin rakkauspakkaus! <3 Siteet silmmillä on ns. aurinkolasit. Valot todellakin olivat niin kirkkaat, että silmät oli pienellä suojattava. 
Ensin meni koko yö itkien surua, pelkoa, kauhua ja sitten kuulen että arvot askeneet huomattavasti ja veren vaihtoa ei tarvitse tehdä! Lisää kyyneliä! Mutta tällä kertaa onnesta ja helpotuksesta. Edelleenkin pelko ja tietämättömyys pyöri sisällä, mutta nyt oli joukossa jo iloakin. Mutta ei se kyyneliä tyrehdyttänyt. Pikkuisenkin tunnetta peliin, ihan vaan neitiä katsomalla tai vaikka kun J aamulla tuli takaisin sairaalaan, niin minä pillitin. Ikinä en kyllä niin paljoa ole itkenyt. Peiliin ei olisi kannattanut katsoa, naapa oli punaisempi kuin paloauto ja silmät niin turvoksissa, että hyvä jos auki sai. Ihan turpiin saaneen näköinen mutta kuka välittää!
Neiti oli vuorokauden kolmen valon alla, sitten vuorokauden kahden valon alla ja lopulta yhden valon alla enää. Perjantai aamuna viimeinenkin valo otettiin pois ja tyttsyä sai sylitellä niin paljon kuin haluaa. Valojen päälläollessa neidin sai ottaa pois niihen alta vain puoleksitunniksi kerrallaan, eli syötön ajaksi. Hoidossa ollessa selvisi myös, että minun maitomäärät eivät olleet olleet neidille riittävät, vaan bilien kohoaminen oli osittain nestehukan syy. Mutta mistä sen voi tietää, kun neiti ei vaatinut enempää, vaan aina nukahti syliin tyytyväisenä syötön jälkeen. Ja kun tississä ei mittaria ole, niin vaikea sitä on arvailla paljonko neiti oikeasti söi. Nyt syömisiä seurattiinkin sitten tarkasti. Ensimäisenä tarjosin aina rintaa, ennen jä läkeen rinnallaolon neiti punnittiin (ns. syöttöpunnitus) josta selvisi paljonko oli maitoa mennyt. Sitten sen mukaan annettiin korviketta. Paino saatiinkin hyvin nousuun ja vatsakin alkoi toimimaan kunnolla. Bilit pääsi tulemaan ulosteen mukana pois kehosta ja sekin laski arvoja huomattavasti. Perjantaina asiat olivat jo todella hyvin, kun valot sammutettiin, mutta meidän piti jäädä silti viikonlopun yli tarkkailuun, ettei nedillä vaan ole ruuanimeytymis ongelmia, laktoosipitoisista tuotteista johtuvaa tai muuta. Ei onneksi ole, ihan kaikki sopivat masulle. Perjantaina oli lääkäri myös sanonut, että kotiin päästään kun syntymäpaino on saavutettu. Maanantai aamula painoa oli 3400 g, eli 125 g puuttui, mutta lääkäri oli niin tyytyväinen painonnousuun ja uskoi, että nyt selviämme kotona ja kaikki muukin tuntui olevan kunnossa, että uskalsi päästää meidät kotiin. Painokontrolliin tosiaan määräsi kaksikertaa viikossa niin kauan kun syntymäpaino saavutettu ja sitten tarvittaessa vielä kerran viikossa. Neuvolasta varasin sitten torstaille ajan ja nyt on sielläkin käyty, mutta siitä lisää kohta.

Isin sylissä! <3 Rakkaani!
Pullon pohja melkein koko pään kokoinen, vain simmut pilkistää pullon takaa. <3
Nuo silmät on vaan jotain niin ihanaa. Kädessä näkyy vielä tippa. Pieni ensituttikin vaikuttaa niin isolta.
Päivänä jolloin pääsimme viimein kotiin. 
Kotiin siis päästiin maanantaina syömään jo lounasta ja siitä alkoi taas kotiarjen opettelu.
Neiti oli aiemminkin virkeä ja osasi vaatia ruokaa yms, mutta kyllä nyt on vielä virkeämpi ja määrätietoisempi. Kyllä eron nyt huomaa, mutta eihän sitä silloin edes tiennyt että jokin on vialla.
Ruokarytmi on säännöllinen ja maitoa kyllä menee; ensin ollaan rinnalla, sitten saadaan pullosta loput ja minä vielä pumppaan rinnat tyhjiksi seuraavaa ruokaa varten ja samalla koitan josko maidon tulo lisääntyisi tai edes säilyisi. Äidin maito kun on kuitenin paras "rokotus" naperolle.
Kajaanin isovanhemmat käväsivät moikkaamassa neitiä eilen (ke) illalla. Olipas mukava nähdä heitäkin pitkästä aikaa.
Tänään sitten oli se neuvoja ja painokontrolli ja HUMPS! Paino oli noussut maanantai aamusta 190 g! Eli painoa oli 3590 g, eli syntymäpaino ohitettu! Ihanaa! Otettiin kuitenkin vielä yksi painokontrolliaika ensiviikon perjantaille ja sitten siitä puolentoistaviikon päästä onkin 1 kk neuvolalääkäri.

Nyt siis tuntuu että kaikkien alku vaikeuksien ja koettelemusten jälkeen alkaa asiat olemaan kohdillaan ja kunnossa. Onneksi! Ja neidillekään ei jäänyt mitään oireita tai tullut vahinkoja korkeiden arvojen takia. Nyt siis voidaan huokaista ja hymyillä. Mutta oli kyllä kunnon säikäytys.

Tällä hetkellä pikkuinen nukkuukin sitterissään tuossa vieressä. Noin puolentoistatunnin päästä olisi taas ruoka aika ja sitten mennään nukkumaan koko porukka. Seuraava herätys on sitten kolmelta ja aamulla noustaan syömään klo 6-7.

Posti toi ihanalta ystävältä onnittelukortin ja neiti sai ihanan lelun samaisessa paketissa. Kiitos S ja J, oikein osunut lahja. :)



tiistai 6. toukokuuta 2014

Meillä ei hötkyillä! Rv 41 (40+0)

Se ois sitten laskettuaika!
Ihanaa ja turhauttavaa ja kuitenkin niin ihanaa, kun tietää, että pikkuinen jättää kohta yksiönsä ja tulee tänne. :)
Turhauttavaa tästä tekee se, että nyt on ollut jo kaksi vuorokautta todellakin kovia supistuksia ja synnytys siis käynnissä. Mutta aina kun olen ollut melkein valmis sairaalaan lähtemään kaikki on mennyt pyllylleen; siis supistusten intervallit alkaneet pidentyä jne.

Eli kaikki alkoi oikeastaan jo lauantai iltana. Pieniä ennakoivia...
*supistaa*
...supistuksia tuli ihan rytmikkäästi, mutta ei mitään kivuliaita. Yöllä heräsin muutamaan otteeseen vessassa käymään ja samalla huomasin että supistelee, mutta ne eivät kuitenkaan yöunia haitanneet. Sunnuntai aamu alkoi normaalisti pienillä ennakoivilla supistuksilla, jotka olivat kuitenkin vähän jo voimakkaampia kuin illalla ja yöllä olleet. Ennen puoltapäivää käväisin pienellä kävelylenkillä puistossa ja oi että se taas teki hyvää. Ihana päästä raikkaaseen ilmaan tuulettumaan. :) Puolenpäivän jälkeen alkoi sitten supistukset koventua ja ihan selkeä rytmi löytyä. Tuntui jo, että kohta se on menoa. Viiden aikaan aloin laskeskelemaan intervalleja supistusten välillä ja 5-6 min taisi olla parhaillaan. Voimistuivat koko ajan. Vähän ennen nukkumaan menoa, kuitenkin väli alkoi taas kasvaa, vaikka voimaa supistuksella jo löytyi. No nukkumaan siis ja ei sitä montaa tuntia tullut nukuttua kun supistukset taas alkoivat. J:kin nukkui sen yön todella huonosti, vaikka koitin vakuuttaa, että herätän kyllä kun se aika koittaa.
Maanantai aamuna J sitten lähti taas töihin ja supistukset olivat kovemmat kun koskaan ennen, mutta intervalli oli vielä liian pitkä sairaalaan lähtöä varten. Laittelin viestiä J:lle pari päivän aikana ja hänkin sitten soitteli minulle ja kyseli tilannetta. Ei muutosta. Supistukset tihentyneet, mutta ei tarpeeksi. Kun J kotiutui, niin katselin vuerestä makaronilaatikon valmistusta ja sitten lähdettiin pienelle kävelylle puistoon. Aah, että taas teki hyvää! Vaikka useasti jouduttiinkin suppareiden takia pysähtymään. Sitten vähän syötiin ja otettiin rennosti. Supistukset voimistuivat ja voimistuivat mutta väli heitteli edelleen liikaa. Ja kymmenen jälkeen illalla olo oli kyllä niin turhautunut kuin olla ja voi. Seitsemältä soitin synnärille ja kyselin mitä mitä häh? Ja sanoivat, että hyvä hetki lähteä on se, kun intervalli on n. 5 min ja pysyy siinä tunnista kahteen, tai kun parasetamoli ei enää tehoa ja kipu on sellainen ettei sitä kotona kestä, tai kun vedet menee, (tai kun mies on sitä mieltä että ilman ammmattiapua ei selvitä). Eli kaksi Panadolia (yhteensä 1000mg)...
*supistaa*
...naamaan ja toivomaan parasta. Pahin kärki supistuksista lähti, mutta kovin kummoista apua niistä ei ollut. Mutta tosiaan loppu illasta intervalli taas piteni ja se siitä. Turhautti kyllä niin hitosti! Juuri kun pääsemässä taas vauhtiin, niin kroppa sanoo että "nyt nukkumaan" tai "ähäkutti! turha luullakaan!". Ei siinä auttanut muu kuin lyödä hanskat tiskiin ja painella nukkumaan. Alle pari tuntia tuli nukuttua kun herään ihan kauheaan supistukseen. Voin sanoa että se sattui! Ja sitä sitten jatkuikin pitkin yötä. Kahen aikaan sain taas ottaa tonnisen Panadolin, mutta eipä siitä paljoa ollut apua. Intervalleja aloin laskemaan, mutta ei tarpeeksi lyhytiä. Juuri kun alkoi tuntumaan (monen tunnin odottelujen ja tuskailujen jälkeen) että kohta voisi synnärille soittaa ja sinne lähteä, taas alkoi supistusten väli kasvaa! Ei voi olla totta! Turhautiminen, vitututs ja väsymmys sen kun kasvoivat!
Kohta soikin sitten kello! Prrrr! Klo 6.45...
*supistaa*
...ja klo 8.00 neuvola. Luojan kiitos! Jos ei kerta sairaalaan pääse, niin on sentään neuvola!
Toivoin jo, että neuvolan olisi voinut unohtaa, jos sairaalaan olisi päässyt, mutta hyvä näinkin.
Eli aamupesut ja vähän leipää nassuun. Yön ja aamun aikana turhautimis-, vitutus- ja väsymyskäyrät oli nousseet sen verran korkeisiin lukemiin, että tuli syötyä aika kostea leipä. Itkulle vaan ei voinut enää mitään. Ei sitä auttanut kuin lähteä silmät punaisina J:n kyydillä neuvolaan.
Meillä oli nyt se uusi neuvolahoitaja ja ihan mukavalta naiselta vaikutti. Kättelyäkin piti viivästyttää, kun supistus iski juuri sen aikana. Mutta...
*pieni supistus*
...onneksi nvolatäti oli sellaista sorttia, että sai minut rauhoittumaan, kertoili faktoja ja miten kaikki menee sekä se tärkein, kaikki oli kunnossa niin naperon kun minunkin osalla. Sydänäänet hyvät jne. Huh!
Tästä pitkittyneestä supistelustakin sanoi, että se on ihan normaalia, joillakin tosiaan tämä avautumisvaihe/kovat supistukset voivat kestää useita vuorokausia. Hänellä itselläänkin esikoisen kohdalla oli kestänyt kome vuorokautta. Johan tässä minullakin ollaan jo kolmannen puolella. Sanoi myös merkeistä kun pitää lähteä ja muuta sellaista. Huomattavasti paremmin ja rennommin mielin lähdin kuin menin sinne.
Hitaasti meni kotimatka kaikkine supistuksineen ja hitaine kävelyineen, kun ei yhtään nopeampaa kestänyt kävellä, ettei heti supista uudestaan.
*puhelin soi ja suuuuupistaa*
Kotiin kuitenkin pääsin ja matkalla kävin pari uutta ristisanaa hakemassa, jos vaikka sairaalassa tarvitsisi.
Pitkän rentouttavan suihkun jälkeen kippasin itseni sänkyyn edes pienien unien toivossa ja oi että 1,5 h unet tekivätkin ihmeitä! Niistä heräsin kovaan supistukseen, mutta unet kyllä tekivät tehtävänsä, vaikka lyhyet olivatkin. Nyt on tullut sitten syötyä vähän makaronilaatikkoa ja kerättyä energiaa karkkien voimalla. ;) Heh. Pitää kohta alkaa taas supistuksia laskeskelemaan, jos vaikka tänään olisi hyvä päivä syntyä.
Äitipuoli viestissä laittoikin, että "taitaa vauveli tuntea kalenterin!". Niin taitaa tosiaan tehdä. :) Mutta mikään hötkyilijä ei kuitenkaan ole, vaan tehdään tämä nyt sitten pidemmän kaavan kautta.
Onneksi en pelkää kipua, vain tämä turhautuminen tilanteen etenemättömyyteen ottaa päähän. Ja palkintohan tässä on parasta maailmassa! <3

Pysyttepähän ajantasalla tämän kreivikunnan asioista, kun välillä jaksan avata koneen ja kkirjoitella tänne. Aika rankaa se kyllä tällä hetkellä on. :)

Ps. Supistukset kirjoitellessani eivät olleet mitään kovin pieniä. Jospa tämä tästä etenisi. 

maanantai 5. toukokuuta 2014

Unia unia

Viikolla yksi kaveri kertoi nähneensä unta, jossa meidän napero syntyi sunnuntaina 4.5. Oltiin kuulemma päästy samoin tein kotiin ja tämä kaveripariskunta oli meillä visiitillä. J kanteli naperoa onnellisena olkkarissa ja kaikki oli mallillaan.
Tällainen enneuni. ;)
Nyt kello kääntyi jo maanantaiksi 5.5, mutta muksu yhä piilossa. Toisaalta lähtö synnärille voi tulla piankin. Supisteluja ollut pitkin päivää ja nyt ovat melko kovia jo. Yhdessä välissä keskimääräinen supistusten väli oli n. 5,5 - 6 min. Nyt se on kasvanut minuutilla kahdella, mutta voimakkuus on huomattavasti kovempi.
Josko sitä kohta olisi aika?! :)

Unista vielä: eräs toinen oli kuulemma nähnyt viimeyönä unta että saatiin poika. Oih! :)

Jotenkin vaan hihityttää kun muut näkee vauvaunia ja minulla pyörii ihan eri filmit yöllä. Viimeyönäkin näin jotain ihan älyvapaata James Bonti unta. xD
Viikolla kyllä näin jotain vauvaunta, mutta sekin oli jotain aivan skitsoa.
Olin jossain metsäteillä ajamassa skootterilla pitkiä matkoja. Yhtäkkiä olenkin sen skootterin ja lastenvaunujen kanssa Iisalmessa pohjolankadulla. Koitan siinä sitten molempia työntää ja äheltää niitten kanssa. Nostan sitten vastasyntyneen naperon kopasta ja hän on todella painava. Hyvä jos jaksan mitenkään kantaa. Siinä sitten koitan jotain äheltää vauvan kanssa, mutta en tiedä mitä, eikä siitä muutenkaan mitään tuntunut tulevan. Joihinkin tällaisiin olosuhteisiin heräsin.
Kummallisia unia. En kyllä paljon muita vauvveliunia olekaan nähnyt.

lauantai 3. toukokuuta 2014

Hankintoja, käsitöitä ja ompeluja Rv 40 (39+4)

Vappu oli ja meni ja turvotus oli kyllä sen mukainen. :D
Olihan meillä makkaraa, pottua, salaattia ja kaikkea muuta kivaa ruokana, mutta muuna herkkuna olikin sitten niitä ihania munkkeja ja maissinaksuja. Oi ihanaa! Oli ne kyllä hyviä! Mutta kun suolaista syö, niin turvotuskin on sen mukainen ja ai että turvottikin. Ei enää ikinä suolaa! Taisin viimeksikin sanoa näin ;)

Eilen kun normaali arki taas koitti ja postit avautuivat, kävin hakemassa pari pakettia jotka netin tietojen mukaan olivat saapuneet perille.
Ihania kankaita, villan pesu- ja hoitoaine (lanoliini) sekä bambuharsot saapuivat.


Tuossa kuvassa on ne harsot ja pesuaineet.
Kun otin harsot pois paketista, niin voi taivat kun ihana pehmeiltä tuntuivat. Siis kuin pehmeintä pumpulia! Pesaisinkin ne jo ja vielä vain pehmeämmiksi muuttuivat! Monet on kehunu bambuharsoja todella kestäviksi ja samalla huomattavasti pehmeimmiksi kuin mitä pelkät puuvillaharsot on. Siis nuo harsot on 70% bambua ja 30% puuvillaa. Meillä niistä suurinosa tulee ihan vaippakäyttöön ja loput sitten ihan perusharso käyttöön, siis yleiskäyttöön pukluille jne. Meille ois kyllä välttäny ihan yksiväriset valkoisetkin, mutta ne tuntui olevan kivenalla. En löytäny mistään, ainakaan kohtuu hintaan niitä. Kiinasta ois voinu tilata, mutta niillä oli niin ihme kokoja, ettei oikein mitään 40*70cm kokoisa tehnyt mieli ostaa, kun ihan neliöitä haluttiin. Nuo on kooltaan siis 70*70 cm ja sopii vaippataitoksiin oikein mainiosti. :)
Vieressä sitten villanpesuaine ja lanoliini eli hoitoaine. Eilen illalla laitoin kahdet värilliset villikset lanoliinittumaan ja tänään sinne meni sitten yhdet vaaleat villanväriset omaan satsiinsa. Ohjeessa sanottiin, että n. tunti riittää liotukseen, mutta monet ovat sanoneet, että antaavat lillua lanoliinissa yönyli, niin ovat sitten kunnolla lanoliinittuneet ja se kestää sitten paremmin. Minä siis seuraan sokeana muita ja kuljen virran mukana: jos kerta muutkin, niin kyllä sitten minäkin. :D Värilliset nyt kuivumassa ja kyllä tuntuu, että ihan hyvä "pinta" niihin on tullut. Pitää nyt ennen nukkumaan menoa ottaa vaaleat villikset myös kuivumaan, kun ovat päivän vedessä lilluneet. :)


Paketeissa tuli sitten myös tällaisia ihanuuksia!
Hakaneula trikoosta minulle tuli jo lyhythihainen/hihaton tunika ja siitä saa vielä vaikka mitä. Muita en ole vielä päässyt leikkelemään ja ehkä asiaa auttaa, jos keksisi mitä miistä tekisi. Toisaalta en vielä viitsi alkaa niistä mitään tekemään, kun voisi nyt katsastaa millainen meidän napero on ja mitä kokoa sitä kannattaa seuraavaksia alkaa tekemään. Etten tee kauheasti yhtä ja kahta kokoa ja sitten niitä ei ehdi käyttää tai teen "väärän vuodenajan" vaatteita ja ne jää sitten käyttämättä kun ovat väärää kokoa siihen vuodenaikaan, tjs. Jos siis kukaan ymmärtää mitä ajan takaa. Ajattelin kyllä, että voisin muutaman pienen pipon tekaista pienen pienelle päälle lämmikkeeksi. Ne kun tuntuvat nyt olevan muodissa, niin kai sitä mielläkin jotain muodin mukaista pitää olla. Ja voisihan sitä samalla tekaista itselleenkin pipon, niin ei mammankaan pää palelisi. Isi ei ehkä sellaista käyttäisi, ainakin minusta tuntuu, että J kulkee mieluummin ihan muissa myssyissä, ei ole ihan hänen tyyliään. ;)
Eilen tuli tekaistua toinenkin tunika, siis tuon hakaneulatunikan lisäksi. Se on kirahvikankaasta ja täysin hihaton, sellainen ns. toppimalli. ihan kiva ja mahdollisimman yksinkertainen. Jospa ne olisivat sitten hyvät päällä. Kyllä olen ne sovittanut, mutta tämän pallon kanssa ne on aika nafteja ja ei muutenkaan istu oikein hyvin. :D En siis ole kovin imarteleva näkys ne päällä, ainakaan vielä. Toivotaan että pian kuitenkin. Siis että pian voi taas tuntea oman kropan omakseen.
Tänään sanoinkin J:lle saunassa, että ei minua haittaa vaikka raskaus jatkuisikin vielä, kyllä tästä omalla tavallaan nautii, mutta nyt viimeiset pariviikkoa ovat olleet jo niin tukalia ja kokoajan tukalammaksi vaan käy, että kyllä sitä odottaa synnärille pääsyä kuin kuuta nousevaa. :D
J kysäisi saunassa vielä, että joko minua on alkanut synnytys pelottamaan/jännittämään. Kummallista kyllä, ei. Ajatus ei tunnu missään. :D Oikeastaan vaan odotan sitä ja kivun ajatteleminenkaan ei aiheuta mitään erikoisia tunteita. Jotenkin se tuntuu vaan niin luonnolliselta ja normaalilta, niin miksi sitä jännittää. Kai minä olen ihan kummallinen, mutta näillä mennään. :D

Mutta nyt pakko ottaa pieni iltapalaviili tai muu vastaava ja sitten vaikka tuutimaan ja toivomaan, että nämä supparit voimistuisi koko ajan. ;)