tiistai 24. maaliskuuta 2015

Kuulumisia

Varoitus! Bloggaus sisältää voimakkaita tunteita, eivätkä ne ole iloisia.

Kohta on vuoden ensimäinen neljännes mennyt.
Minun pulestani voisimme hypätä jo ensi vuoteen. Tämän vuoden alussa ei ole ollut paljon juhlimista, jos suoraan sanon. Paras asia vuodessa on ollut ihana ja iloinen tytär, joka pitää mielen ja kehon virkeänä sekä rakas puoliso, joka kulkee vakaasti rinnalla. ♥

Oikeasti mietin,  miten paljon yllätyksellisiä asioita voikaan mahtua kolmeen kuukauteen? Varsinkin kun ne yllätykset, ihmetykset, odottamattomat asiat eivät ole toivottuja tai millään tavalla iloisia. Kuinka raskasta se voikaan olla... Varsikin, jos tapahtumien väliin ripotellaan muutamia ilon aiheita. Mistä löytää hymy ja iloinen ilme, kun toisella on onnenjuhla? Jos itse olet kokenut suuren menetyksen ja toinen iloitsee suurta tapahtumaa.

Milloin kyynelkaanvat väsyvät, eivätkä enää tuota kyyneliä? Milloin en jaksa enää itkeä?

Viimeisimpään kysymykseen löysin vastauksen ukkini hautajaisissa.
Helmikuun ensimäisenä päivänä koimme suuren menetyksen, eivätkä yllätykset siihen jääneet. Olen saanut kuulla vakavista diagnooseista ja tapahtumista, joita läheiset ovat saaneet sekä kokeneet sekä viimeisimpänä ukkini syöpä, jonka seurauksena saatoimme hänet viimeiselle matkalleen perjantaina 20.3.
Siunaustilaisuudessa katselin ja kuuntelin, mutten osannut itkeä. Tai se on ehkä väärä sana. Paremmin tilannetta kuvaa jos sanon, etten jaksanut itkeä. Kyyneleet tulivat silmiini muutaman kerran, mutta vaikka olitkin minulle rakas, ukki, ehkä ymmärrät, jos sanon, etten jaksa enää itkeä.
Muistotilaisuudessa luin serkkuni kanssa adressit. Kun kuuntelin serkkuni ääntä, hänen lukiessaan, ääni värisi tunteesta. Häntä kuuntelin mielelläni. Tunsin, etten ollut oikea henkilö hänen vierelleen lukemaan muita adresseja. Äänessäni ei ollut tunnetta ja olin enemmän vain kuori, joka aukoo suutaan. Mutta se on nyt ohi.
Ukistani jäi iloiset muistot ja ne elävät midän mukanamme.


Surujen välin mahtuu iloa pienokaisten ja hääjuhlien muodossa. Se ei ole ollut todellakaan helppoa. Ilolla olen ollut mukana juhlissa, mutta kyyneleet eivät ole olleet kaukana...paitsi nyt. Kai sitä vain väsyy itkuun ja kovettaa kuorensa.
Nauru on minulle ominainen tapa peittää syvät tunteeni ja koittaa unohtaa sekä elää hetkessä. Jos en saisi nauraa, edes pahan paikan tullen, siitä ei tulisi mitään.
Ehkä joskus kerron syvällisemmin viimeaikojen tapahtumista, varskin niistä jotka ovat meitä kohdanneet, mutta antaa niiden muistojen vielä vähän tasoittua.

Puhuin pitkästä aikaa ystäväni kanssa puhelimessa viime viikolla ja sanoin hänelle, että vaihtelua tähän arkeen toisi edes muutama iloinen uutinen. Hän tokaisi siihen, että saamasi pitää! Hän oli mennyt avopuolisonsa kanssa kihloihin ja saanut uuden työn! Ihania uutisia! ♥
Päiväni piristyi heti!

Vähän iloisempaa kuulumista:
J:lläkin oli loma. Ei pidetty talvilomaa ihan samaan aikaan kuin muut, vaan meillä se oli viikolla 12 (viime viikko). Ensin suuntasimme Kajaaniin, appivanhempieni luokse. Oikein mukava pidennetty viikonloppu siellä vietettiinkin. Kavereitakin tuli nähtyä piiiitkästä aikaa ja hauskaa oli.


Minulla oli ompelukset mukana, kun ukin hautajaisiin en löytänyt mitään päällepantavaa. Itselleni tein petroolin värisen mekon, johon pitsinen mekko vielä päälle sekä Viipukka sai valkoisesta pellavasta mekon ja siihen valko-punaisen liivimekon päälle.


Tästä kuvasta saa vähän käsitystä Viipukan mekosta, mutta parempaa kuvaa ei nyt ole saatavilla. Omasta mekostani laitan kuvaa, kuhan sellaisen saan.

Ompelu, parasta terapiaa. Omat ajatukset ja täydellinen mielen tyhjennys. Oli niistä mekoista siis muutakin apua, kun että ne sai päälle surujuhlaan.

Kajaanista suuntasimme Iisalmen kautta (jonne jätimme kissat) Pielavedelle minun mummolaan. Tiistaista torstaihin siellä olimme ja tulihan taas nähtyä sekä kuultua senkin paikan kuulumisia ja tapahtumia.
Torstaina päivällä lähdimme taakaisin Iisalmeen valmistautumaan seuraavan päivän surujuhlaan. Ukin siunasimme perjantai aamuna ja muistotilaisuusu järjestettiin Koljonvirran kartanolla. Kaunis tilaisuus. Lauantai meni omalla painollaan ja sunnuntaina suuntasimme takaisin kotiin.

Nyt sitten istun kotona pöydän ääressä ja tyttö nukkuu aamupäivä uniaa. Ihana olla taas kotona, vaikka "loma" tekikin hyvää, vaikkei se ihan kevyin ja hauskin loma ollutkaan. Nyt arki tuntuu taas mukavalta ja jaksaa jatkaa eteen päin.

Toivotaan, että seuraavat kolme vuosineljännestä olisivat iloisemmat ja paremmat, mitä tähänasinen on ollut. Itse osaan taas arvostaa rauhallista arkea ja elämän pieniä iloja huomattavasti enemmän kuin jonkin aikaa sitten. On tässä se hyvä puoli, että pienikin auringon paiste ja ilo tuntuvat paljon voimakkaammalta sateen ja ukkonsen jälkeen.

Iloista kevättä ja paljon auringon paistetta kaikille. Jospa tuo ihana kevään aurinko paistais viimein meillekin. ♥

*syvä huokaus*

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Huppuhurmuri tai sen serkku

Jotkin omatekemät jutut on vain niin IHANIA!


... minä niin rakastan tätä tyttöä! ♥
... ja tuo hymy on vain niin hurmaava, varsinkin  kun Viipukkan on sonnustautunut Hurmurihuppariin.


Eli siis tällainen tällä kertaa.


Viipukka tarvitsi vetskarihupparin tai ainakin minusta ne on aika käteviä. Joten Verson Hurmurin serkku oli siihen aivan ihana vaihtoehto.
Ensin ajattelin kaveriksi jotain yksiväristä joustocollegea, mutta sellaista ei omista varastoista löytynyt. Omaan paitaan varattua punaista Pulmua löysin ja siitä uskalsin pari hihaa leikellä tytölle. Omasta mielestä yhdistelmä ei ole ollenkaan huono, itse aisassa aika vekkuli ja pirteä.


"Rakkaudella ommeltu"


Pieni kuvausassistenttini on aina vauhdissa mukana. ♥


Koko on 80 cm, joten eiköhän tämä mene koko kesän.
Ihana rakkauspakkaus!


Kaavat:
Huppari - OB 1/2014 malli 16.Huppari

Kankaat:
Hurmurin serkku (jc)by Verson Puoti
Punainen Pulmu (jc) by Pehemiä
Punainen pallo (jersey) by Lastentaikamaa

Kannattaa osallistua!

Törmäsin yhdessä lukemassani blogissa ihanaan arvontaan ja nyt jaan sen myös teille.



Itsekin mietin, josko tekisin meillekin jotain tuollasta, ovat niin ihania. Tuohon arvontaan kyllä kannattaa osalistua. 

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Iloisen keväistä

Jotain pientä ja keväistä.
Yhdestä kaavasta on moneksi: pienistäkin muutoksista saa isoja muutoksia. Eli kaikissa kolmessa vaatteessa on sama kaava, mutta ensimäinen on paita, toinen mekko ja kolmas tunika/mekko.


Perus "pertsa" paita neppilistalla.
Tämä paitamalli on yksi lemppareistani, kuten olette varmaan huomanneet. Yksinkertainen ja kaunis. Juuri sopiva pienelle tytölle. Ja tästä on helppo soveltaa vaikka mitä.



Raitahihainen omppumekko on itse asiassa pieni sovellus aiemmasta paidasta. Vain paidan helmaa muutin leveämmäksi ja pidemmäksi.



Kangasta tilatessani mietin onkohan keltainen tausta liian sinappinen ja sama ajatus kävi mielessäni, kun purin kankaat paketistaan ja heitin pesukoneeseen. Mutta onneksi epäilin ihan turhaan. Valmmiina vaatteena omppukangas on aivan ihana! ♥


Samaa väriä olevat raitatrikoo ja harmaa resori.


Viipukka on niin iloinen nuhanenä uudessa mekossaan. ♥


Ja toinen omppusovellus samaisesta raglanpaitakaavasta.♥


Oma suosikkini! ♥
Lyhyissä hihoissa pitkät resorit ja niistä tuli juuri sellaiset kuin pitikin. Vaikka onkin lyhythihainen, niin kuitenkaan hihat eivät ole liian lyhyet.


Neppilista, jossa kolme eri väristä neppiä.


Vähä on tyttö nuhaisen näköinen, mutta ei se ole menoa hidastanut.


Ja kuten kuvasta näkyy, lyhyet resorihihat ovat juuri kyynärtaipeeseen. Tällaiset hihat teen kyllä toiseenkin mekkoon, paitaan ja/tai tunikaan.


Äidin pieni apuri. Aina kaikkialla mukana ja nyt ylettyykin jo vaikka minne. ♥

Kaavat:
Paita/Mekko/Tunika - Lehti OB 4/2010 malli 5. Raglanpaita (mekko ja tunika muokattu samaisesta kaavasta)

Kankaat:
Veskat rainbow jersey by Nanu
Keltainen Omena by Nosh
Raita trikoo (harmaa-valkoinen) by Nosh
Harmaa resori by Nosh
Keltaisen resorin alkuperää en muista