Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. tammikuuta 2016

Joululahjapajan tuotoksia

Joulu oli ja meni, kuten myös joululahjapaja on jo siivottu... ainakin viimevuoden osalta. Tänä vuonna voisin ajatella aloittavani joululahjailut muutaman kuukauden aiemmin, niin ei tulisi niin kiire. Ainahan sitä voi haaveilla ja ajatella, mutta käytäntö on sitten toinen.
Tässä kuitenkin jotain pientä mitä sain jouluksi aikaiseksi ja Joulupukki hyväksyi ne lahjoitettavaksi saajilleen.

Heijastimia:


Heijastin on aina hyvä ja käytännöllinen jahja. Vai mitä? Ainakin itse näen niitä käytettävän aivan liian vähän. Vai pitäisikö sanoa, en näe, sillä pimeitä hemmoja on vaikea nähdä.

Salamaräpsäisy, niin näkee, että ne oikeastikin loistavat.
 Siispä lahjalistalla oli monta erinäköistä heijastin nauhaa käsivarteen pujotettaviksi.

Huppari miehelle:

Noin vuosi sitten kyselin mieheltä huolisiko hän minun tekemän hupparin.  Kerroin idesta, että vetskari olisi sivulla ja siinä olisi iso huppu ja jotain sitä rataa. Kankaat valittiin yhteistuumin Noshilta ja niiden saavuttua ne tuli pestyä ja homma jäikin siihen, kun en löytänyt aikaa tai intoa kaavoituksen suunnitteluun.
Mutta nyt ennen joulua otin kankaat ja perus t-paitakaavan mukaan Iisalmen reissulle ja siellä sitten syntyi tällainen huppari.


Tästä tuli aika kiva ja tuntui lahjan saajakin tyytyväiseltä.


Mustaa ja ruskeaa (hupun vuori ja etukappaleiden alavara) farkkucollegea sekä ruskeaa nyöriä ja messingin väriset vetskari ja nyörin stopparit.


Vasemman rinnuksen tehostesaumaan upotettu tasku.



Kun hupparin avaa tai pitää auki, ruskea farkkucollege pääsee oikeuksiinsa ja antaa vähän ilmettä, muuten niin tummalle hupparille.

Kylpyviitta tytölle:

Tämä kangas on vain niin Ihana!
Kun tämän ensikerran näin, tätä oli vaan pakko saada. Kyseessä siis Ainolan Hilla herkku.


Täysin omalla kaavalla väkerretty hupullinen kylpyviitta. Tuntuu olevan mieleinen ja minusta nuo väritkin sopivat niin ihanasti Viipukalle.


Pörröponi:

Jotain vähän erilaista piti Viipukalle keksiä ja pörröponi oli juuri sellainen.


Harja ja häntä on puuvillalankaa ja toimivat minusta hyvin tehtävässään.


Tätä leikellessä kyllä muistin, miksi olen vältellyt tekoturkisten leikkkuuta kuin ruttoa. Joka ikinen paikka täynnä karvahöytyviä, vaikka sitä koittaa välttää. *nauraa* Eritoten nenä, silmät ja naama.


Mutta ihana siitä tuli!

Poneja poneja:

Viipukan serkkutytöillekin lähti pari kappaletta poneja pukinpaketissa.




Näistäkin tuli kyllä aivan ihanat.


Kuivauspusseja:

Mikäs olisikaan sen ihanampaa ja käytännöllisempää kuin pussillinen kissanhiekkaa. Kyseessä siis käyttämätön kissan hiekka.
Tein siis tällaisia kolmiopusseja ja niihin sitten lapioimme kissan kristallihiekkaa, joka siis on silicageeliä ja imee hyvin kosteutta. Nämä on tarkoitettu siis autoihin huurunpoistoon. Meillä on tällainen autossa ja tuntuu toimivan, jospa muillakin.


Rusettipipoja:

Äiti ja tytär pääsi samistelemaan!
Tein siis meille molemmille rusettipipot. Itselläni pipo on ihan vain kaksinkertainen trikoo, johon kiinnitin tuon rusettinauhan. Viipukan lakki on paremmin muotoonleikattu (niskasta matalampi ja korvilla läpät) ja kaksinkertaisen trikoon alla on vielä vuorina pörröinen college (tai mitä se taas olikaan), ihanan lämmin jokatapauksessa.
Kankaat Verhoomo Vallioniemeltä, Oulusta.


Näihin olen kyllä mahdottoman tyytyväinen, vaikka näissä kuvissa eivät nyt pääsekään oikeuksiinsa (kännykällä otettuja räpsyjä).
Päällikankaana näissä on Metsolan Diagonaaliraitaa. Vaakaraitaisen valmistajaa en muista. Pörrövuorellinen college on hankittu EKsta.


Tällaisia jouluompeluksia tälläkertaa. Yksi tästä vielä puuttuu, mutta siitä joku toinen kerta, kunhan saan sen kehikon ensin kunnolla pysymään pystyssä. ;)

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Joulu tullut on...

Tänä vuonna meille muutti pari nelijalkaista ystävää: Pekka Poro ja Paula Bambi.


Näitä oli kyllä mukava ommella. Omat haasteensa niissä oli, mutta harjoitus tekee mestarin.


Tämän joulun tönöt:


Pienempi talo matkusti jo ilostuttamaan mummoani sairaalaan.


Pieni talo oli harjoituskappaleeni tuolle pitsikuviolle ja sitten se piti tehdä isompaankin.



Ja tottakai talossa pitää olla kunnolla muurattu piippu!




Makoisaa joulua kaikille!

tiistai 30. joulukuuta 2014

Joulupukin pajan tuotoksia

Nyt ne uskaltaa jo laittaa näytille. :D


Paja tuotti paketteja tällaisen pinon. Ei tuo niin hirveän suurelta näytä, mutta tällä pajalla oli muutakin tekemistä väliajoilla. ;)


Vivea-tonttu koristi uutamaa korttia jotka matkustivat läheiten sukulaisten postiluukkuihin.


Joihinkin pieniin paketeihin ja muutamaan korttiin oli ehksynyt tällainen heijastin kameekoru.  Jospa se loistaisi kauniisti pimeässä tuoden turvaa.



Muutama kestorättikin löysi tiensä lahjojen sekaan.


"Tiedätkö mikä tässä?
Kaikkien luutujen ässä!
Kaikkeen pyyhkimiseen käytä,
jonka jälkeen sille pesukone näytä.
Pese 60 asteessa
ja rätti on taas mukana arjessa."



Vivea-tontulle pari bodymekkoa. Punainen sydänmekko oli jouluna päällä ja voi että olikin suloinen tonttutyttö! ♥
Lettimekko päätyi pakettiin.



Parit nepit haaroissa ja hyvin pysyi päällä.




Miehen yllätyspaketti: kuudet bokserit.
Nämä matkisbokserit olivat protot jotka mies näki. En uskaltanut tehdä useampia, ennen kun tiesin mitä muutoksia niihin tarvitaan. Takaa pitikin korottaa aika paljon. Protoon tuli siis taakse koroke, mutta muissa korotin suoraan takakappaletta.


Näitä oli mukava tehdä, kun sai hyvin kulutettua pienimpiä tilkkuja. Tosin jotkut leikkelin isommistakin kankaista.


Nämä kahdet minua vähän naurattaa. Oranssi-vihersävytteinen kangas on nimeltään jemma; onko tämä vaatekappale siis munajemma?
Ja kissapöksyissä on mielenkintoinen kohdistus, katsokaa keskietusaumaa: "Montako jalkaa kissalla on?" " 6!"


 Kuvaa vielä takaakin päin. Malli ei suostunut kuvattavaksi nämä päällään, joten nyt pitää tyytyä tyhjiin boksereihin. Ilmoitti kuitenkin olevansa oloinen uusista pöksyistään. :D



Vivean paketeista löytyi myös tällainen matkalaukku tunika/paita. Ompelin sovittelematta ja oletin että olisi ollut vähän pidempi, mutta menee juuri pyllyn alle. Oikeastaan hyvä niin, eipähän ole konttaillessa tiellä. Toisaalta pieni hidastus voisi nykyisellä menolla olla ihan hyvä keksintö. ;)



Taskunsuissa pienenä lisänä pitsit. Itse tykkään. ♥



Hengarissa roikottaminen vääristää aina näin pienissä tuota hartialinjaa, joten pieni räpsäisy myös lattialla.


Samanlainen tunika/paita myös leteistä.


Nyt ilman pitsejä, mutta ei haittaa. :) Itseasiassa taisin unohtaa lisätä tähän pitsit vai mitenhän se olikaan. :D


Tässä muutaman paketin sisältö.
(pitää kiirehtiä pienen Ättättäääää-tytön kintereille ;) )
Jatkuu seuraavassa osassa....

lauantai 15. marraskuuta 2014

Joulu on taas... Joulu on taas...

Joulun tunnelma alkaa pikkuhiljaa levitä tännekin.

Pitkään hautunut ideani joulukalenterista muuttui viimein todeksi. Eli otin itseäni niskasta kiinni ja pilttipurkit pöydälle ja siitä se sitten tuli.


Eli Pilttipurkit ovat tässä se juju. Kuumaliimailin ne yhteen ja ympärillä on lahjapaperia ja satiininauhaa.




Ana-kisulinkin piti päästä tutkimaan sitä. Liekkö jossain pirkissa piilossa kissanminttua? ;)


Jokaisen "luukun" takana on vähän namia, toisissa enemmän, toisissa vähemmän.


Pöllö pääsi vahtipaikalle.


Hienon näköinen hämärässä.


Pari purkkia on tarkoituksella nurinpäin, niissä on sisällä valot. Valot pilkisetelevät myös taustapaperista purkkien välistä.