Uutta ja kierrätettyä - liivimekko ja leninki

Maaliskuun lopussa saatoimme ukkini, Vivean isoukin, haudan lepoon. Joten kyllä sinne kannatti uuden mekot tehdä, oli se sen arvoista.

Valkoinen kierrätysmekko

Vivea sai siis valkoisen leveän mekon, joka on muokattu yhdestä ristiäismekon kaavasta.

 
Mekko on todella leveää mallia, mutta alusmekkona se on oikein passeli.

Tällainen mekko on ilman käyttäjää.
Se on tehty vanhasta pellavajakusta. Itselleni se oli väärää kokoa ja sen entimen omistaja oli laittamassa sen kirpparille. Niin siitä syntyi mekko.

Kauluksen laskoksia ei tule ikävä! Niitä oli muistaakseni 28 kpl. ;)

Hihat leikkasin suoraan jakun hihoista ja niinpä niissä on juuri oikealla kohdalla nuo hihan "poimutus" nauhat. Tai miksi noita kutsutaan. Hihansuutkin on suoraan jakunhihoista. Niitäkään ei tarvinnut erikseen tehdä ja huolitella, säästyin siis halkiontekemiseltä.

Takana oleva nappilista on jakun etualahelmasta. Napit asettuivat juuri oikeille kohdilleen ja säästyin nappien ompelulta ja napinläpien teolta. Ovelaa! ;)

Etualahelman ompelin vain osittain alhaalta kiinni, niin se ei vahinogssa hulmuttele auki. Pienen halkion sinne kuitenkin jätin. Helmanhuolittelukin oli tehty puolestani.
Tällainen mekkonen sitä tuli siis tehtyä kierrätetystä jakusta ja kuinka paljon sainkaan sen vanhoista yksityiskohdista käytettyä. Harmi vain, että olin taas niin kiireinen, etten kerennyt ottamaan jakusta kuvia, ennen kuin leikkasin sen. :)

Liivimekko
Valkoinen mekko on tarkoitettu alusmekoksi ja siinä on vielä hyvin kasvun varaa ja siihen päälle on sitten tarkoitus laittaa liivimekko tai muita ihanuuksia.
Tällainen pirteä, tyttömäinen ja kaunis liivimekko syntyi kun tuli akuutti mekkopula surujuhlaan valmistautuessamme.

Ja helmat nousee. :)

Malli on todella yksinkertainen. Kaavaan otin mallia jonkin peruspaidan kaavasta, jotta siitä tulisi edes lähes oikean kokoinen. Helmaa levensin reilulla kädellä sekä kädenteitä suurensin hiukan (olisin voinut suurentaa vähän enemmänkin). Helmaan rypytin kangassuikaleen ja se tuntuukin kruunaavan mekon.

 

Takakappaleet ovat ihan täysin omaa käsialaa, tottakai mallasin niitä etukappaleen kaavoihin. 

Takana on kaksi neppiä, joilla sen saa helposti kiinni. Neppien alle, vuorin ja päällykankaan väliin, laitoin pienet tukikangaspalaset sekä tiheän siksakin ristin muotoon, niin ettei neppejä avatessa ja leikkien pyörteissä itse kangas repeäisi neppien alta. Hyvin on toiminut.

Mekot olisivat voineet olla pidemmätkin meidän pitkälle tytölle, mutta kävely ei vielä luonnistu ilman tukea, niin konttaaminen lyhyemmässä mekossa on helpompaa.  

Liivimekkoja teen lisää! Varmaan vielä muokkaan kaavaa, mutta perusajatukseltaan se on todella hyvä. :)

Meillä oli eilen juhlapäivä.
Vivea täytti VUODEN!

Ihan kummallista ajatella, että pieni tyttäreni on jo vuoden vanha. Vasta vuosi sitten hän tuhisi kainalossani sairaalan sängyssä maatessamme. Sniff...
Eilen käytiin myös neuvolassa ja pituutta oli karttunut jo 76,5 cm ja painoa oli 10,7 kg. Iso tyttö jo. Sai myös kolme piikkiä ja illalla ne nostattivatkin kuumeen. Vaikka toinen oli pipi pistosten jäljiltä, mikään ei voita sitä ihanaa tunnetta kun oma pieni nukahtaa syliin. Sniff sniff... Siitäkin on jo niin paljon aikaa. Vivea ei ole enää pitkään aikaan halunnut nukahtaa syliin, aina paremmin nukahtaa omaan sänkyynsä. Iltamaidon lipaistuaan pieni päivänsäde nukkui suloisena tuhisten sylissä. Sniff sniff... ♥

Piimähirmun oma synttäripiimämalja! Skool! :D Hienosti joi itse, vaikka vähä meinas välillä mennä ohi.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. ♥

Kuulumisia

Varoitus! Bloggaus sisältää voimakkaita tunteita, eivätkä ne ole iloisia.

Kohta on vuoden ensimäinen neljännes mennyt.
Minun pulestani voisimme hypätä jo ensi vuoteen. Tämän vuoden alussa ei ole ollut paljon juhlimista, jos suoraan sanon. Paras asia vuodessa on ollut ihana ja iloinen tytär, joka pitää mielen ja kehon virkeänä sekä rakas puoliso, joka kulkee vakaasti rinnalla. ♥

Oikeasti mietin,  miten paljon yllätyksellisiä asioita voikaan mahtua kolmeen kuukauteen? Varsinkin kun ne yllätykset, ihmetykset, odottamattomat asiat eivät ole toivottuja tai millään tavalla iloisia. Kuinka raskasta se voikaan olla... Varsikin, jos tapahtumien väliin ripotellaan muutamia ilon aiheita. Mistä löytää hymy ja iloinen ilme, kun toisella on onnenjuhla? Jos itse olet kokenut suuren menetyksen ja toinen iloitsee suurta tapahtumaa.

Milloin kyynelkaanvat väsyvät, eivätkä enää tuota kyyneliä? Milloin en jaksa enää itkeä?

Viimeisimpään kysymykseen löysin vastauksen ukkini hautajaisissa.
Helmikuun ensimäisenä päivänä koimme suuren menetyksen, eivätkä yllätykset siihen jääneet. Olen saanut kuulla vakavista diagnooseista ja tapahtumista, joita läheiset ovat saaneet sekä kokeneet sekä viimeisimpänä ukkini syöpä, jonka seurauksena saatoimme hänet viimeiselle matkalleen perjantaina 20.3.
Siunaustilaisuudessa katselin ja kuuntelin, mutten osannut itkeä. Tai se on ehkä väärä sana. Paremmin tilannetta kuvaa jos sanon, etten jaksanut itkeä. Kyyneleet tulivat silmiini muutaman kerran, mutta vaikka olitkin minulle rakas, ukki, ehkä ymmärrät, jos sanon, etten jaksa enää itkeä.
Muistotilaisuudessa luin serkkuni kanssa adressit. Kun kuuntelin serkkuni ääntä, hänen lukiessaan, ääni värisi tunteesta. Häntä kuuntelin mielelläni. Tunsin, etten ollut oikea henkilö hänen vierelleen lukemaan muita adresseja. Äänessäni ei ollut tunnetta ja olin enemmän vain kuori, joka aukoo suutaan. Mutta se on nyt ohi.
Ukistani jäi iloiset muistot ja ne elävät midän mukanamme.

Surujen välin mahtuu iloa pienokaisten ja hääjuhlien muodossa. Se ei ole ollut todellakaan helppoa. Ilolla olen ollut mukana juhlissa, mutta kyyneleet eivät ole olleet kaukana...paitsi nyt. Kai sitä vain väsyy itkuun ja kovettaa kuorensa.
Nauru on minulle ominainen tapa peittää syvät tunteeni ja koittaa unohtaa sekä elää hetkessä. Jos en saisi nauraa, edes pahan paikan tullen, siitä ei tulisi mitään.
Ehkä joskus kerron syvällisemmin viimeaikojen tapahtumista, varskin niistä jotka ovat meitä kohdanneet, mutta antaa niiden muistojen vielä vähän tasoittua.

Puhuin pitkästä aikaa ystäväni kanssa puhelimessa viime viikolla ja sanoin hänelle, että vaihtelua tähän arkeen toisi edes muutama iloinen uutinen. Hän tokaisi siihen, että saamasi pitää! Hän oli mennyt avopuolisonsa kanssa kihloihin ja saanut uuden työn! Ihania uutisia! ♥
Päiväni piristyi heti!

Vähän iloisempaa kuulumista:
J:lläkin oli loma. Ei pidetty talvilomaa ihan samaan aikaan kuin muut, vaan meillä se oli viikolla 12 (viime viikko). Ensin suuntasimme Kajaaniin, appivanhempieni luokse. Oikein mukava pidennetty viikonloppu siellä vietettiinkin. Kavereitakin tuli nähtyä piiiitkästä aikaa ja hauskaa oli.

Minulla oli ompelukset mukana, kun ukin hautajaisiin en löytänyt mitään päällepantavaa. Itselleni tein petroolin värisen mekon, johon pitsinen mekko vielä päälle sekä Viipukka sai valkoisesta pellavasta mekon ja siihen valko-punaisen liivimekon päälle.

 

Tästä kuvasta saa vähän käsitystä Viipukan mekosta, mutta parempaa kuvaa ei nyt ole saatavilla. Omasta mekostani laitan kuvaa, kuhan sellaisen saan.

Ompelu, parasta terapiaa. Omat ajatukset ja täydellinen mielen tyhjennys. Oli niistä mekoista siis muutakin apua, kun että ne sai päälle surujuhlaan.

Kajaanista suuntasimme Iisalmen kautta (jonne jätimme kissat) Pielavedelle minun mummolaan. Tiistaista torstaihin siellä olimme ja tulihan taas nähtyä sekä kuultua senkin paikan kuulumisia ja tapahtumia.
Torstaina päivällä lähdimme taakaisin Iisalmeen valmistautumaan seuraavan päivän surujuhlaan. Ukin siunasimme perjantai aamuna ja muistotilaisuusu järjestettiin Koljonvirran kartanolla. Kaunis tilaisuus. Lauantai meni omalla painollaan ja sunnuntaina suuntasimme takaisin kotiin.

Nyt sitten istun kotona pöydän ääressä ja tyttö nukkuu aamupäivä uniaa. Ihana olla taas kotona, vaikka "loma" tekikin hyvää, vaikkei se ihan kevyin ja hauskin loma ollutkaan. Nyt arki tuntuu taas mukavalta ja jaksaa jatkaa eteen päin.

Toivotaan, että seuraavat kolme vuosineljännestä olisivat iloisemmat ja paremmat, mitä tähänasinen on ollut. Itse osaan taas arvostaa rauhallista arkea ja elämän pieniä iloja huomattavasti enemmän kuin jonkin aikaa sitten. On tässä se hyvä puoli, että pienikin auringon paiste ja ilo tuntuvat paljon voimakkaammalta sateen ja ukkonsen jälkeen.

Iloista kevättä ja paljon auringon paistetta kaikille. Jospa tuo ihana kevään aurinko paistais viimein meillekin. ♥

*syvä huokaus*

Palloja ja Paratiisia

Muutama viikko sitten kävin ostamassa yhdeltä paikalliseslta naiselta muutamia kankaita ja nyt olen päässyt niitä silppuamaan.
Yksi tunika niistä tuli minulle ja pienemmistä palasista tuli kaikkea kivaa Vivealle. En siis ole tuhonnut niitä vielä kokonaan, mutta hyvin olen sen aloittanut.

Setti jo kertaalleen pidetty, enkä jaksanut silittää pesun jälkeen, siksi ovat niin ryppyisiä. ;)

 Muutama body lisää tytölle ja nyt vähän uusia kuoseja taas käyttöön.
Piti samalla päästä testaamaan leggingsit ja niistä tuli ihanat. Tosin koko 74 on ihan julmetun pitkä. :D Jos Vivea ei kauheasti kasva leveyttä, niin nuo menee sille varmaan vielä en syksynäkin. xD
Pallot on Noshin mallistosta ja Paratiisin puutarhaa suoraan suunnittelijaltaan ostettuna.
Ihana tuo Puutarha. Siitä tein itselleni tunikankin, siitä lisää myöhemmin, kunhan kuvan saan otettua.

Palloja ja Paratiisin puutarha metsän Siimeksessä.

Lissu päätyi bodyksi ja Sateenkaarijemmasta tuli liivimekko.

Lisää leggingsejä. Muutaman kerran jo testattu malli ja hyviksi todettu.