Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leggingsit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leggingsit. Näytä kaikki tekstit

torstai 22. syyskuuta 2016

Mitä sitä tuli taas tehtyä? Laneilua siis.

Nyt onkin mennyt kahdet lanit sivusuun, kun ollut vähän jotain muuta tekemistä.
Kevään lanituotoksina meille syntyi ihana pieni tyllerö, niin ompelut jäi vähän vähemmälle sinä viikonloppuna. Ja kesällä taas taisi olla ristiäiset juuri silloin. Mutta kai sitä välillä pitää juhliakin ja kyllä ne koneet joutaa silloin tällöin vähän odottelemaankin.

Mutta nyt pääsin laneille ja nehän pidettiin 9. - 11.9.2016 Kaukovainion koululla.
Aivan loistava paikka ja tilat ensiluokkaiset. Seurassakaan ei valittamista. :)

Kuvia en saanut syystä tai toisesta (varmaan kiireen takia) otettua paikanpäältä, mutta tässäpä olisi omia tekeleitä.
Nyt siis keskityin itseeni ja omaan vaatetukseeni. Hertallekin tein pienen "herkun" ja Vivea sai Savan yllätyskankaasta jotain kivaa.

Taidan aloittaa pienimmästä, eli Hertta sai tällaisen ihanan lämpimän ja pehmeän jumpsuitin syksyn ja talven viileisiin iltoihin.



Aivan ihana ollut käytössä. Ihanan lämmin ja pehmoinen syyssäässä. 


En vuorittanut, koska kankaan nurja on itsessään niin pehmoinen ja hyvä.

Sitten Vivean vaatteisiin:


Osallistuin ystävän kanssa Saumanvara-yhteisössö järjestettyyn Tyyne-Esterin ompeluhaasteeseen. Tarkoitus oli tilata yllätyspaketti ja ommella siitä jotain tietyn ajan sisällä. Aikaa oli pe aamusta su iltaan ja minulla ei ollut mitään ajatusta mitä tästä kankaasta tekisin.
Loppujen lopuksi siitä tuli ihana tunika Vivealle.


Tunikan kaavana käytin Pikku Ehtaa ja muokkasin siihen ryppytaskun ja onneksi itseltä löytyi saman väristä minttua trikoota kuin Ruutuvihko -kankaan ruudukkokin on. 




Tunikan kankaan leikkasin vinoruduksi, niin antaa lisä ilmetta kivasti. Leggarit taas jätin vaakasuoralle ruudukolle ja toimii loistavasti yhteen.



"Tässä on tasku!"


"Ai, tällä puolella ei ookaan taskua?"


Omista vaatteistani aloitin ensimmäisenä takin. Sille tulisi heti käyttöä.


Keväällä järjestetyssä R-Collectionin PopUp -myymälästä löysin vaikka mitä kivaa taas, ja yksi niistä kivoista jutuista oli tämä collegetyylinen, ulkoiluvaatteisiin tarkoitettu kangas. Ajattelin heti, että tästä tulee takki.


Vetskarilliset taskut.



Hupun vuorina Ainolan Soline jc.


Kokolappu niskaan. Silitin silitettävän merkin "mattokantille", jonka sitten ompelin kiinni niskaan. Aika kiva yksityiskohta.


Melkein kaikki tikkaukset tein uudella ihanalla peittarillani.


Saumat sisältä.


Muutama sovituskuva.


Mun uus lemppari paita!
Ihana Verson Puodin Maatuska.


Kaavana käytin Missyä korkealla kauluksella.


Sama kaava, eri kangas.
Toinen suosikkini!


Ja uudet leggarit. Tykkään.


Talven pakkasiin ja miksi ei jo syksyn viileisiin viimoihinkin, taskullinen merinovillatunika. Pidän varsinkin pääntien neliskanttisesta muodosta.



Myös yksi collegepaita R-Collectionin collegesta. Ei ihan paras, mutta kyllä tätä käyttää.


 Oikeassa sivussa iso tasku, johon silitin myös leikkaamani kuvan.


Tällaiset oli tuotokseni syksyn ensimäisiltä laneilta. Aika tyytyväinen olen, vaikka muutama valmiiksi leikelty vaate jäikin aloittamatta. Jospa ne kerkeisin kotona kasaamaan.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Ensimmäisen lanin tuotoksia

Viimeinkin uskalsin ilmoittautua ompelulanille. Monesti olen miettinyt viitsisikö/uskaltaisiko sitä lähteä laneilemaan. Ehkä siinä se suurin kynnys on ollut se, että olisin ollut koko viikonlopun pois kotoa. Tälle lanille lähdöstä teki helppoa kun lanipaikalle, puolivälikankaan nuokkarille, on meiltä matkaa kolme ja puolikilometriä. Pääsin helposti kotiin yöksi ja en ollut muutenkaan kaukana kotoa. Kiitos kullalleni tästä vapaasta ompeluviikonlopusta. ☺

Perjantaina menin muuttokuormani kanssa paikalle n. klo 18. Homma alkoi pyörimään jo klo 17, mutta en viitsinyt mennä paikalle heti alkuruuhkaan. Tunti sinne tai tänne, kyllä sitä kerkesin ommella muutenkin. Kyllähän siellä jo ensimmäisenä iltana meni sinne klo 23 asti.
Lauantaina saavuin n. klo 10 ja voi että oli mukavaa! Mahtava porukka ja tunnelma. Ja taas meni illalla 23 asti. Sunnuntaina aikaistin tuloni klo 9. Aiemmin en saanut itseäni liikkeelle, kun olihan sitä kotona aamutoimien rutiini kuitenkin hoidettava. Harmi vain että viikonlopussa loppuivat tunnit kesken. Paikka oli siivottava klo 18 mennessä ja niin se tietysti tehtiinkin.
Onneksi seuraavaan laniin on aikas enää vain puolitoista viikkoa!
Siellä sitten lisää ompeluksia ja jos sitten vaikka keskittyisin itseeni. ☺

Suurimman osan vaatteista olin leikellyt jo valmiiksi, niin siihen ei mennyt aikaa ja se mahdollisti suurenmäärän valmiita ompeluksia.

Kiitos ihanien lanilaisten, opin tekemään kauniin rullapäärmeen saumurillani. Kiitos siitä. ♡



Rullapäärme pääsikon moniin ihaniin See saw-paitoihin, tunikoihin ja mekkoihin. Kerrassaan söpö kaava ja istuu Viipukalle hyvin.



Näitä paitoja tulen tekemään kyllä vastaisuudessa lisää. Nyt näitä on kyllä tarpeeksi tämän vuoden loppuun.


Sitten ihan perus-Pertsa paita. Pääsi heti Vivean suosioon, harmi vaan kun ei pää mennyt hihasta läpi.  :D


Kesällä ei saa unohtaa myöskään mekkoja.


Peplum-paita ja leggingsit.


Lempi See saw-paita. Nämä kankaat vain on niin namit.


Ulos rymyhousut. Samalla kaavalla tein alku keväästä housut ja nyt samat suurempina. Todella hyvä ja kiva malli. Meillä ollut todella käytetty.



Pari puolipitkähihaista raglanpaitaa. Meillä olleet tosi käytettyjä. Hihat ylettyvät kyynärtaipeeseen, eli eivät ole liian pitkät mutta samalla niissä on sopivasti kuitenkin pituutta.


Kissaneppi pienenä yksityiskohtana.


Toiseen pitaan sydän oli hyvä.


"Prinsessa Takkutukka".


Samaisella raglankaavalla tehty puolipitkähihainen mekko/tunika ja pitkähihainen joustocollege tunika.


Näissä tunikoissa pääsivät testiin kiinasta tilaamani uudet nepit. Punaisessa "Takkukukassa" käytin helmineppejä, täysin uusi tuttavuus minulle.


Leggingsejä tuli tehtyä muutamat... 9 kpl. 😀


Trikoinen takki. Ihana pieni lisä kun tarvitsee pitkiähihoja tai lisä lämpöä.


Ja tässä yksi lemppareistani: omalla kaavalla kesähaalari Vivealle.


Voihan tuonne laittaa paidan alle jos on tarvista, mutta näin kesällä se menee oikein hyvin ilmankin.



Ja tämä lökä-haaremimalli on niin söpö. Kasvunvaraakin on. 😊


Vaatteita tuli ommeltua viikonlopun aikana 25 kpl. Hups! 😁


Kyllä näissä vetimissä kehtaa ratsastaa...



... vaikka takaperin.

Ps. Yhden mekon tekaisin itsellenikin. Se vain kaipaa vielä vähän modausta, niin kuvan siitä laitan joskus.


Kankaat:
Tiedot laitan kunhan kerkeän ne etsimään
Kaavat:
Tiedot tulevat kunhan kerkeän ne etsimään