tiistai 24. helmikuuta 2015

Holisti kuin holisti!

Nyt on taas kankaita mistä tehdä! :D

VAROITUS!
Bloggaus sisältää paljon ihania kankaita ja jokaisen kankaan ostopaikka on kerrottu. Saattaa aiheuttaa pakonomaista ostotarvetta. Lukeminen vain omalla vastuulla.

Marraskuun lopussa tein ennakko tilauksen J:n avustuksella Ikasyrille ja tilasin sieltä kolmea Pitsii -kangasta. Mustaa ja keltaista on metri kumpaakin, niistä saa vaikka mitä kivaa Viipukalle ja mahdollisesti minulle jonkin hihattoman topin sekä turkoosia on pari metriä, se on minulle! ;)


Vanhempainvapaakin oli ja meni ja nyt olen ollut sitten jo 11. pävästä lähtien vuosilomalla! Ajatella! Sain sitten vuosilomapalkan ja ajattelin ensin tehdä kevääksi pari kangashankintaa itseäni ja Viipukkaa ajatellen. Jospa näillä selvitään pari kuukautta ja näistä kankaista tehtävistä vaatteilla selvitään lähemmäs syksyä.


Tämä ihana neulos, nimeltään Ruutukukka, on Pehemiältä. Tästä ajattelin tehdä itselleni hupparin, johon tulee mahdollisimman iso huppu! ♥ Ja lopuista Viipukalle jotain kivaa.


"Pieni" pino joustocollegeja. Takana vasemmalta luetellen: Värileikki (Pikku Piltti), Paratiisin Puutarha (Verson puoti) sekä punainen Pulmu (Pehemiä) ja eturivissä vasemmalla Hurmurin serkku (Verson puoti) sekä oikealla Linnunlento (Pehemiä).
Paratiisista ja Pulmusta olisi tarkoitus tehdä itselle pari paitaa/tunikaa. Vielä ei ole malli ihan täysin selvillä, mutta kyllä se idea sieltä jostain pulpahtaa kun kaavoja katselee ja suunnittelee. Toiveissa olisi löytää jokin kiva raglan-hihaisen paidan kaava. Perus hihoilla olevia on niin helppo muokata sopiviksi, mutta raglaniin haluan ensin hyvän kaavan, ennen kuin sitä lähden enemmälti muokkailemaan.
Värileikkiä ja Linnunlentoa on juuri sen verran että niistä saa Viipukalle jotain kivaa, mutta niitä ei kyllä ole yhtään liikaa. Linnunlennosta ajatelin vetskarihupparia ja Värileikistä ainakin hauskoja housuja. Saapanähdä mitä tulee. Hurmurin serkku odottelee vielä inspistä. ;)


Nämä taas on MINULLE! Tai Linnea (ylä vasen) on vielä mietinnässä onko se minun vai Viipukan.
Eli ylhäältä Linnea (Pehemiä) ja Moroccan Tiles (Majapuu) sekä alhaalla Pitsi (Pehemiä) ja Frozen leaves retro (Majapuu).
Toppi, paita, toppi, paita + jotain mitä keksin. Suunnitelmat selvillä ja muutamaan suunnitelmaan kuuluu nappilista.


Kuten kuvista huomaa, en jaksa silittää trikoita (harvoin muitakaan kankaita) pesun jälkeen, jotein älkää välittäkö rutuista.
Nanun loppuunmyynnistä Rainbow Veskoja kakkoslaatuisena, mutta se ei haittaa. Kankaassa on parissa kohdassa mustia pisteita, mutta jospa onnistuisin ne kiertämään tai peittämään. Keltaiset Omenat ovat tipahdelleet Noshilta. Kangas ei oikein iske tällaisenaan, mutta minulla on siihen suunnitelma ja siitä tulee oikein nätti mekko Viipukalle. :)

Sitten oli läjä yksivärisiä trikoita, joista on hyvä lisäillä osia vaatteisiin.



Käväisinpä tuossa yksi päivä (n. viikko sitten) Kodin1:ssä ja mitä sieltä löysinkään! Ihania puuvillakankaita. Valkopohjainen rusettikangas on ihan perus puuvillaa. Siitä ajattelin tehdä muutaman tyynyn Viipukan huoneeseen tai kävi mielessä jos siitä tekisi pienen röyhelöessun tytölle, niin pääsee rauhassa joskus askartelemaan tai vaikka muovailuvahailemaan (jahka uskaltaa vahaa antaa käsiin, ilman että se menee heti suuhun). Riadallisesta on tarkoitus tehdä istuintyyny Viipukan huoneeseen tekeillä olevan leluarkun päälle. Raidallisella oli hintaa peräti 10€/m ja rusetti maksoi huimat 1€/m! :D

Saahan tähän harrastukseen rahaa uppoamaan, ihan kuin auton tuunamiseenkin, mutta kyllä se on sen arvoista. *tyytyväinen*

2 kommenttia:

  1. Mulla on kanssa tuota omppukangasta. Tosin keltaisen lisäksi myös vaaleanpunaisena ja sinisenä :D :D niistä tullee tytöille sitten ne mekot jotka säkin olet tehnyt ja joiden ohjeiden perään sulta kerran kyselin :)
    Tein myös Nosh-kutsuilla tilauksen siitä v-punaisesta perhoskankaasta. Kamala kasa kankaita kyllä odottamassa inspiraatiota. Kohta pitää piirtää jo valmiiksi piirrettyjä kaavoja isommalle koolle kun tää tekotahti on niin hidas. Vasta 2 asukokonaisuutta valmistunut (kuvat blogissa)

    Laitahan taas kuvia ihanista luomuksistasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pysyin onneksi vain tuossa keltaisessa ompussa. On tuossa lattialla vielä yksi avaamaton paketti Noshilta, joka tuli tänään. Oli pakko tehdä pieni lisätilaus, kun sinne tuli niitä ihania raitakankaita lisää (olivat loppuneet välillä) ja huomasin, että tarvitsen resoreita akuuttiin resoripulaan (mihin pulaan?), samaan pakettiin tuli vahingossa (köh köh) myös sinistä perhosta. Perhosesta pitäisi tulla ainakin peplum-tunika. Mutta jospa nämä hankinnat nyt oli joksikin aikaa tässä... toisaalta PikkuPiltille on tulossa ensikuussa ihania kankaita!
      Miksi, oi MIKSI kaikkialle tulee ihania kankaita?! :D ja miksi kaappini ja lompakkoni ovat niin rajoittuneita ostamaan lisää ihania kankaita!?

      Minunkin pitäisi piirrellä jo isompiakin kaavoja, niin olisi sitten jo seuraavakin koko ommeltuna tai leikattuna jossain vaiheessa.

      Minä laittelen kuvia. Tämän viikkoa koneet ovat kaapissa, että saan tilaa leikellä kankaita rauhassa.
      Pitää mennä kurkaamaan mitä ihanaa olet saanut aikaan. :)

      Poista