Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kankaita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kankaita. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. tammikuuta 2016

Paratiisiin ja takaisin!

...siis kangasparatiisiin Rovaniemelle.

Yksi ystävä ehdotti syksyllä, että järjestäisimme kimppa matkan muiden Oulun alueen ompelijoiden kanssa Rovaniemelle Ottobren myymälään.
Alussa meitä oli lähdössä n. kaksi autollista, mutta joukko supistui sitten vähän ja lopulta meitä lähti viisi emäntää meidän autolla kohti pohjoista.
Starttasin auton pihasta lauantaina 9.1. klo 7.30. Siitä sitten suuntasin Haapalehdon kautta Rajakylään ja viimeinen matkalainen poimittiin kyytiin Herukkakankaalta. Niin olimme kaikki kyydissä ja matka saattoi alkaa. Matka meni oikein loistavasti, enkä muista milloin kolmen tunnin ajo yhteen suuntaan olisi tuntunut niin lyhyeltä! Useamminkin tällaista matkaseuraa!
Pieni pizzapysähdys vähän ennen määränpäätä ja sitten kangasostoksille.

Olinkin kuullut, että Ottobren myymälä on oikea ompelijan paratiisi ja sitä se oli. Ja siellä oli ihan liikaa käärmeitä ja omenia. Lankesin, lankesin ja lankesin!


Tässä kuvaa kellariin piilotetusta taivaasta!


Ja niitä hyllyjä oli....


.... ja oli....


...ja vielä lisää.

Trikoita löytyi vaikka kuinka, jousto collegea ihanat valikoimat, ehkä niistä olisi voinut olla enemmän myös kuviollisia. Puuvilloja, froteeta, villaa, neulosta sekä sitä sun tätä oli vaikka kuinka.
Minun piti ostaa jotain yksivärisiäkin trikoita varastoon, kun niitä on aina niin vähän itsellä, mutta ei. Enhän minä osannut päättää mitä niistä otan, joten en ottanut kuin mustaa, kun se oli alessa. :D


Kun olimme tehneet ostoksemme ja valmiita pakkautumaan autoon, omistaja rouva kysyi haluaisimmeko teetä tai kahvia. Oi ihanaa! Kyllä meille tee kelpasi. Suur kiitos siitä.



Samalla saimme tutustua Ottobreen toimitiloihin muutenkin ja teimme pienen tutustumiskierroksen siellä.
Tässä kuvaa ompelimosta.


Voi mitä herkkukankaita heillä sielläkin oli, kankaita joita ei myymälässä ollut ja monilta valmistajiltakin jo loppuneet, useita myös sellaisia, joita ei suomessa myydä, mutta saa tilattua ulkomailta.


Tässä minun saaliini! ♥
Karkeasti arvioiden sanoisin, että siinä on n. 10 metriä kangasta, mutta hinta jääköön salaisuudeksi. Ylärivin kuviolliset ja musta (lukuunottamatta oikeanreunan vihreä-punasävyistä kangasta) ovat trikoota. Ylärivin oikeassareunassa on ohutta ns. kreppipuuvillaa, siitä ajattelin tekaista Viipukalle kesämekon. Alarivillä harmaa on harjattua joustocollegea, musta ja punainen diagonaaliraitainen ovat joustocollegea, musta minulle ja punaisesta saa isosiskolle ja pikkunyytille samanmoiset jumpsuitit ja jotain muutakin.
Yläkerran myymälästä (josta en muistanut kuvaa ottaa) tarttui mukaan pari metriä metrivetoketjua, kolme vetoketjua sekä sormeen hyvin istuva sormustin.

Tässä on taas ommeltavaa hetkeksi. Voi että olen näistä niin iloinen. ♥

Matkamme ei tietenkään loppunut tähän, vaan jatkoimme autolla matkaa kohti Haaparannan Ikeaa. Apua! Viiden hengen akkalauma, farmariauto ja Ikea. Mitä siitä voi seurata? Erittäin täysi auto.
Kyllä, niin kävi myös tällä kertaa. Täytyy kyllä hehkuttaa, että saimme kuitenkin kaiken mahtumaan peräkonttiin, mitään ei tarvinnut ottaa matkustamon puolelle. Jee!

Mies oli ennen reissua kysellyt moneltako ollaan aikaisintaan kotosalla ja minä sanoin siihen, epäileväni ettei ennen klo 18-19 olla, vaikka toiveita olikin, että palaisimme ihmisten aikaan. Nooo... Minä parkkeerasin auton pihaan klo 22. :D Onneksi en siis ollut sanonut mitään tarkempia aikoja paluusta. Kotona turvallisesti ja kangasmääräkään ei saanut kovin kummastunutta katsahdusta, tai sitten J peitti sen hyvin. Tai sitten tämä laitettiin tulevien synttäreiden piikkiin.

Tällainen matka pitää järjestää toisenkin kerran... ja kolmannen ja.... Mutta ensin pitää odottaa, että tili vähän elpyy tästä reissusta. Nyt odotan innolla tulevia laneja, vaikka niiden päivämäärä ei ole vielä tiedossa, sinne olen menossa.

Tällainen oli meidän pieni reissupäivämme, eikä minua kaduta yhtään.
Kiitos loistavan matkaseuran ja erityskiitos hyville apukuskeille. ♥

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Iloisen keväistä

Jotain pientä ja keväistä.
Yhdestä kaavasta on moneksi: pienistäkin muutoksista saa isoja muutoksia. Eli kaikissa kolmessa vaatteessa on sama kaava, mutta ensimäinen on paita, toinen mekko ja kolmas tunika/mekko.


Perus "pertsa" paita neppilistalla.
Tämä paitamalli on yksi lemppareistani, kuten olette varmaan huomanneet. Yksinkertainen ja kaunis. Juuri sopiva pienelle tytölle. Ja tästä on helppo soveltaa vaikka mitä.



Raitahihainen omppumekko on itse asiassa pieni sovellus aiemmasta paidasta. Vain paidan helmaa muutin leveämmäksi ja pidemmäksi.



Kangasta tilatessani mietin onkohan keltainen tausta liian sinappinen ja sama ajatus kävi mielessäni, kun purin kankaat paketistaan ja heitin pesukoneeseen. Mutta onneksi epäilin ihan turhaan. Valmmiina vaatteena omppukangas on aivan ihana! ♥


Samaa väriä olevat raitatrikoo ja harmaa resori.


Viipukka on niin iloinen nuhanenä uudessa mekossaan. ♥


Ja toinen omppusovellus samaisesta raglanpaitakaavasta.♥


Oma suosikkini! ♥
Lyhyissä hihoissa pitkät resorit ja niistä tuli juuri sellaiset kuin pitikin. Vaikka onkin lyhythihainen, niin kuitenkaan hihat eivät ole liian lyhyet.


Neppilista, jossa kolme eri väristä neppiä.


Vähä on tyttö nuhaisen näköinen, mutta ei se ole menoa hidastanut.


Ja kuten kuvasta näkyy, lyhyet resorihihat ovat juuri kyynärtaipeeseen. Tällaiset hihat teen kyllä toiseenkin mekkoon, paitaan ja/tai tunikaan.


Äidin pieni apuri. Aina kaikkialla mukana ja nyt ylettyykin jo vaikka minne. ♥

Kaavat:
Paita/Mekko/Tunika - Lehti OB 4/2010 malli 5. Raglanpaita (mekko ja tunika muokattu samaisesta kaavasta)

Kankaat:
Veskat rainbow jersey by Nanu
Keltainen Omena by Nosh
Raita trikoo (harmaa-valkoinen) by Nosh
Harmaa resori by Nosh
Keltaisen resorin alkuperää en muista

tiistai 24. helmikuuta 2015

Holisti kuin holisti!

Nyt on taas kankaita mistä tehdä! :D

VAROITUS!
Bloggaus sisältää paljon ihania kankaita ja jokaisen kankaan ostopaikka on kerrottu. Saattaa aiheuttaa pakonomaista ostotarvetta. Lukeminen vain omalla vastuulla.

Marraskuun lopussa tein ennakko tilauksen J:n avustuksella Ikasyrille ja tilasin sieltä kolmea Pitsii -kangasta. Mustaa ja keltaista on metri kumpaakin, niistä saa vaikka mitä kivaa Viipukalle ja mahdollisesti minulle jonkin hihattoman topin sekä turkoosia on pari metriä, se on minulle! ;)


Vanhempainvapaakin oli ja meni ja nyt olen ollut sitten jo 11. pävästä lähtien vuosilomalla! Ajatella! Sain sitten vuosilomapalkan ja ajattelin ensin tehdä kevääksi pari kangashankintaa itseäni ja Viipukkaa ajatellen. Jospa näillä selvitään pari kuukautta ja näistä kankaista tehtävistä vaatteilla selvitään lähemmäs syksyä.


Tämä ihana neulos, nimeltään Ruutukukka, on Pehemiältä. Tästä ajattelin tehdä itselleni hupparin, johon tulee mahdollisimman iso huppu! ♥ Ja lopuista Viipukalle jotain kivaa.


"Pieni" pino joustocollegeja. Takana vasemmalta luetellen: Värileikki (Pikku Piltti), Paratiisin Puutarha (Verson puoti) sekä punainen Pulmu (Pehemiä) ja eturivissä vasemmalla Hurmurin serkku (Verson puoti) sekä oikealla Linnunlento (Pehemiä).
Paratiisista ja Pulmusta olisi tarkoitus tehdä itselle pari paitaa/tunikaa. Vielä ei ole malli ihan täysin selvillä, mutta kyllä se idea sieltä jostain pulpahtaa kun kaavoja katselee ja suunnittelee. Toiveissa olisi löytää jokin kiva raglan-hihaisen paidan kaava. Perus hihoilla olevia on niin helppo muokata sopiviksi, mutta raglaniin haluan ensin hyvän kaavan, ennen kuin sitä lähden enemmälti muokkailemaan.
Värileikkiä ja Linnunlentoa on juuri sen verran että niistä saa Viipukalle jotain kivaa, mutta niitä ei kyllä ole yhtään liikaa. Linnunlennosta ajatelin vetskarihupparia ja Värileikistä ainakin hauskoja housuja. Saapanähdä mitä tulee. Hurmurin serkku odottelee vielä inspistä. ;)


Nämä taas on MINULLE! Tai Linnea (ylä vasen) on vielä mietinnässä onko se minun vai Viipukan.
Eli ylhäältä Linnea (Pehemiä) ja Moroccan Tiles (Majapuu) sekä alhaalla Pitsi (Pehemiä) ja Frozen leaves retro (Majapuu).
Toppi, paita, toppi, paita + jotain mitä keksin. Suunnitelmat selvillä ja muutamaan suunnitelmaan kuuluu nappilista.


Kuten kuvista huomaa, en jaksa silittää trikoita (harvoin muitakaan kankaita) pesun jälkeen, jotein älkää välittäkö rutuista.
Nanun loppuunmyynnistä Rainbow Veskoja kakkoslaatuisena, mutta se ei haittaa. Kankaassa on parissa kohdassa mustia pisteita, mutta jospa onnistuisin ne kiertämään tai peittämään. Keltaiset Omenat ovat tipahdelleet Noshilta. Kangas ei oikein iske tällaisenaan, mutta minulla on siihen suunnitelma ja siitä tulee oikein nätti mekko Viipukalle. :)

Sitten oli läjä yksivärisiä trikoita, joista on hyvä lisäillä osia vaatteisiin.



Käväisinpä tuossa yksi päivä (n. viikko sitten) Kodin1:ssä ja mitä sieltä löysinkään! Ihania puuvillakankaita. Valkopohjainen rusettikangas on ihan perus puuvillaa. Siitä ajattelin tehdä muutaman tyynyn Viipukan huoneeseen tai kävi mielessä jos siitä tekisi pienen röyhelöessun tytölle, niin pääsee rauhassa joskus askartelemaan tai vaikka muovailuvahailemaan (jahka uskaltaa vahaa antaa käsiin, ilman että se menee heti suuhun). Riadallisesta on tarkoitus tehdä istuintyyny Viipukan huoneeseen tekeillä olevan leluarkun päälle. Raidallisella oli hintaa peräti 10€/m ja rusetti maksoi huimat 1€/m! :D

Saahan tähän harrastukseen rahaa uppoamaan, ihan kuin auton tuunamiseenkin, mutta kyllä se on sen arvoista. *tyytyväinen*