Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruskamekko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruskamekko. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Oma jouluni jo ennakkoon

Eipä ole tullut kauheasti kirjoiteltua pariin viikkoon. Paljon on kyllä tullut tehtyä, mutta kun olen toiminut Joulupukin apulaisena, niin kaikkea ei voi vielä paljastaa viikkoon. ;)
Jotain sentään voi.


Ihana ruskamekko ei pettänyt taaskaan. Nyt muutoksena alkuperäiseen kaavaan vain mekon/tunikan pituus. Kutsuisin tätä ehkä ennemmin nyt tunikaksi, kun pituutta on vähän vaähemmän kuin alkuperäisessä.



Taskutkin löytyvät, niin saa jemmattua kaikkea niihin. Muutamissa tekemissäni ei ole taskuja ja niiden olemassa olo on kyllä nyt todettu välttämättömäksi. Jatkossa tasskut ovat siis itsestäänselvyys.


Kaulukseen lisäsin vielä pitsiä ja siitä tuli oikein kiva lisä, ilman sitä tuo olisi ollut vain punainen tunika valkoisilla sydämillä.


Huomatkaa vielä kauluksen kuvion kohdistukset. Itse huomasin ne vasta viimeisessä sovituksessa. :'D Jos olisin yrittänyt kohdistaa kuvioita paremmin, en olisi siinä onnistunut näin hyvin!


Omalla kaavalla vähän ruskaa matkien lettitunika. Kaulus on suora ja siitä tuli ihan kiva. Muutamia juttuja tekisin seuraavan kerran toisin, mutta käyttöön päätyy. Kangas on ihana!



Mallina kanssani keikoilee Tiitu kisulimme.


Täälläkin löytyy taskut.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Harmaata ja valkoista

Tekaisin itselleni viimeviikolla toisenkin punikan/mekon.
Itse pidän tästä tosi paljon.

Lisää särmää tähän saisi hyvin, jos lisäisin leveän mustan vyön. En vain löytänyt sitä "kuvauksiin". Lienen taas laittanut sen liian hyvään talteen.


Kaulusta korotin taas sen 5 cm, halkaisin vasemmalta sivustaltta, ompelin siihen framilon nauhan rypytykseksi ja lisäsin napplistan + napit.


Helman ompelin piparkakkutyylillä. Se antaa mekolle kivaa särmää.


Joustocollege Pulmu - Pehemiä
Fuksia trikoo (vahva) - Eurokangas
Napit - NappiKikka, Oulu

Tällainen tällä kertaa. :)

Ai niin! Ja kaavana taas Ruska mekko.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Paratiisin puutarha on keltainen

Jotain vaihteeksi itsellenikin.
Viikko sitten tein itselleni tällaisen mekon Paratiisin puutarhasta. Eipä sitä kauheasti keltaista minun vaatekaapistani löydy, mutta nyt siellä on sentään jotain. Aika väriläiskä, mutta ei ollenkaan paha.


Kaavana on Ruskamekko, pieniä muutoksia siihen tosin tein.


Kaulusta korotin 5 cm, halkaisin sen ja ompelin siihen Framilon-nauhan tuomaan rypytystä ja ompelin siihen sen jälkeen pitsivetoketjun.
Kaulus olisi voinut rypyttyä enemmänkin, mutta kiva se on noinkin.


Oikein kivanoloinen ja mukava mekko päällä. Muksun kanssa lattialla temmeltäminenkin onnistuu oikein loistavasti.


PS.
Ot: Pakko sanoa vielä tuosta kankaan nimestä, Paratiisin puutarha, että tästä kankaasta en ehkä pikkareita tekisi. xD Onko minulla jotenkin kieroutunut mielikuvitus? xD