Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lastenvaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lastenvaatteet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Lani ompelukset

Mini Missy -paita

Meillä oli tosiaan maaliskuun alussa taas todella mukavat viikonloppu lanit Puokkarin nuokkarilla ja tässä on minun satoani sieltä.

Lionella -mekko:
Edestä kuvattuna.
Hauskat puhvihihat. Kaavojen mukaan tein ja ihan mielenkiintoinen tapa olikin. Jos olisin itse tehnyt puhvihihat omalla kaavalla, olisin tehnyt ne toisella tavalla, mutta hyvä, että tuli testattua tätäkin tapaa.

Ja takaa.
Pääntie on takaahauskasti alemmas uurrettu. Niskaan olisi tullut ohjeen mukaan vain nauha, mutta minusta rusetti (tai tässä tapauksessa valerusetti) oli paljon mielenkiintoisempi.


Mini Missy -paita:
Yksi lemppareistani.
Kankaana on Ainolan Soline jc.

Aivan ihana malli ja kaava tämä Missy. Viveakin on ihan höpsönä tuohon huppuun. Aina pitäisi saada olla päässä.

Hupun kaulus on todella korkea, mutta päällä se laskeutuu kauniisti (ks. postauksen ensimmäinen kuva).

Ja toinen Mini Missy, mutta nyt kauluksella, ei hupulla.

Kauluksellisestakin tuli oikein kiva, eikä tässä tarvitse kokoaikaa katsoa näkeekö tyttö eteensä juostessa. :D

Tähän laitoin eteen taskun.

Etukappaleiden saumaan ompelin ihan perinteisen resorin tereeksi.

Nyöri on nelinkertaiseksi ommeltua trikoota.

T-paita kesään:
Yksinkertainen ja söpö perus teeppari puhvihihoilla.
Seuraavasta teen pidemmän.

Hibernis cowl -paita:
 Tämä paita oli myös oikein onnistunut kaavaostos.

Kaulus on irroitettava ja kiinni paidassa olkatampeilla.

Kummallakin kyljellä on hauskat taskut (ns. kaksi taskua/kylki).

Tällainen paita on ilman kaulusta.
Kauluksen muunneltavuus on iso plussa paidassa. Esimerkiksi syödessä irtiotettava kaulus on huomattavasti helpompi kuin korkea, kiinni oleva kaulus. Mutta samalla paitaan saa huomattavasti enemmän ilmettä, kun kauluksen laittaa takaisin paikoilleen.


 Pienen pieni Body:
Kyllä se vaan niin täytyy olla, että meidän perheeseen muuttaa keväällä pienen pieni nyytti. Pakkohan sen on olla totta, kun minä teen näin pieniä vaatteita. Kokoa tällä söpöydellä on 54 cm.

Kaavana on Ottobren 3/13 -lehden raglan -hihainen body, pidennetyillä hihoilla ja siitä olen vain muokannut kietaisumallin. Tämän mallin totesin Vivealla hyväksi, niin uskalsin nyt tehdä sitä pienemmän version.

 Haarassa kaksi neppiä kolmen sijasta. Totesin aiemmin kolmen olevan liioittelua ja että kahdella selviää oikein hyvin.

Soline -leggarit:
Noshin ilmaiskaavalla tehdyt jc leggarit.

Housut:
En ole vielä oikein osannut päättää pidänkö näistä housuista vai en. Ehkä pikku hiljaa vaaka alkaa kallistumaan positiiviselle puolelle. Nämä kun ovat löysä malli ylhäältä ja lahkeista huomattavasti tyköistuvampi. Haaraosa on aika haaremimainen ja lököttävä, niin se ehkä itseä näissä eniten häiritsee.

Toisaalta näissä on hyvin tilaa vaipalle (kestollekin) ja lapsella on hyvin tilaa liikkua nämä jalassa. Ehkä minä voin vielä toisetkin tällaiset tehdä...


Tällaiset ne ovat jalassa.



Perus pertsa housut - eli ihana Summer sea vakio kaavani
Tämä malli on vain niin hyvä ja yksinkertainen perus housumalli. Tykästyin tähän jo Vivean vauva-aikana.

Katsele myös Lanitunnelmiamme: Lanit 4-6.3.2016

Ps. Liikkuvasta kohteesta on todella vaikea ottaa terävää kuvaa, varsinkin kun veto on aina kohti kameraa. ;) 

Kaavat:
Mini Missy -paita - http://www.alles-fuer-selbermacher.de/
Hibernis cowl -paita - http://www.alles-fuer-selbermacher.de/
Lionella -mekko - Ottobre 3/2015

T-paita - Ottobre (?)
Body - Ottobre 3/2013
Housut - Ottobre (?)
Housut - Ottobre 3/2013, Summer sea

Kankaat:
Soline (tumma ja vaalea harmaa) - Ainola
Sini-musta lintukangas - Ottobre shop, Rovaniemi (en muista nimeä tai alkuperäistä myyjää/valmistajaa)
Keltainen diagonaaliraita - Ikasyr (ostettu kuitenkin Ottobre shopista)
Keltainen nassukka - Ottobre shop, Rovaniemi (en muista nimeä tai alkuperäistä myyjää/valmistajaa)
Harmaa jc - Ottobre shop, Rovaniemi (en muista nimeä tai alkuperäistä myyjää/valmistajaa)
Harmaa harjattu trikoo (ns. talvitrikoo) - Jyväskylän kangaskauppa

tiistai 8. joulukuuta 2015

Lanituotoksia 20.- 22.11. 2015

Taas on mukavat lanit takanapäin ja siellä tulikin ahkeroitua tytölle seuraavan koon vaatteita oikein urakalla.
Kun kotiin pääsin sunnuntai iltana ja ojensin Vivealle pussin, joka sisälsi 10 huosut ja 11 paitaa/tunikaa, sain hyvin aikaa purkaa auton kaikista ompelutarvikkeista, kun isällä ja tyttärellä oli mahdottoman paljon tekemistä uusiin vaatteisiin tutustuessa.

Kyllä, siihen ne kaikki levisi keskelle eteisen lattiaa.


Ei sille voinut muuta kuin nauraa. Housut päähän ja menoksi.


Kettutunika, joka on muokattu peplum-paidan kaavasta.

Ja vauhtia riittää...

Sokerikallo joustocollege -paita. Kiitos kankaan palasta Sannalle. Palasta riitti juuri etukappaleeseen ja hihaan.


Kymmenet leggingsit, osa trikoota ja osa joustocollegea. Näistä riittää hetkeksi.

Kettumekko lähempää. Kaksikerroksinen hame, jossa poikkisauman jätin helmojen väliin, niin saima ei paina tai hankaa masua.

Seikkailija tytön peplum.

Ystävät -tunika (jc) sekä trikoohuppari.

Hurmurin serkku (jc) tunika. 

Pari söpöä tunikaa, toinen joustocollegea ja toinen (sinivalkoraitaiset hihat) trikoota.

Pulmun viimeisistä palasista joulumekko pikku tonttutytölle.

Peruspaitaa nappilistallisena ja ilman.

Tällaisia tällä kertaa.
Yksi ja viimeinen Vivean tunika jäi kesken, jospa sen pian saan valmiiksi. Omiin vatteisiini en ihan kerennyt siirtyä. Niitä pitää koittaa tehdä omalla ajalla, tai kohta minulta loppuu housut kesken. :D

Mutta seuraava projekti on kuintenkin joululahjat ja niitä olenkin jo vähän aloitellut. KÖH! Eihän tässä olekaan kuin pari viikkoa jouluun!

Mutta tällaiset kujeet minulla oli laneilla ja tyytyväinen kyllä olen. :)

Lanitunnelmia
http://kevaanaurinko.blogspot.fi/2015/12/lanitunnelmia-20-22112015.html

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Pari kierrätys pertsapaitaa

Vanhaa ja uutta.
Uusiokäyttöön vain kaikki mikä mahdollista. Uutena on ihana ostaa vaikka mitä, vaikka nyt esimerkiksi ihania kankaita. Mutta onneksi niihinkin voi kierrättää jotain itse. Omia vaatteitani, mitä en enää käytä, olenkin koittanut mahdollisuuksien mukaan kierrättää Vivealle ompelemiini vaatteisiin. Kangas kasoissa onkin monta osittain leikeltyä paitaa, joista vielä jotain saa.
Tässä taas pari ihan pertsa (perus) paitaa, osittain uusista ja osittain kierrätetyistä kankaista.


Vaikka tämä paita onkin näin tumma/musta, tämä on minusta aika kiva "rkkimimmi"-paita Viipukan päällä. Muutaman päivän jo käytössä ollutkin, nyt pesun jäljiltä, mutta kuvaa en ole saanut otettua niin, että tämä olisi Viipukalla.
Hihat ja kaulus on yhdestä ihanasta tuubitopistani, jota kuitenkin niin harvoin käytin, että se jouti jo uusiin tehtäviin. Etu- ja takakappaleet ovat t-paidastani, joka suurimmaksi osaksi vain lojui lipastonpohjalla. Tekstistä vähän eloa, muuten niin tummaan paitaan.


Pertsapaita + uusi ihastukseni nappilista♥
Hihat ja nappilistan nurjapuoli vanhasta t-paidastani ja resorit sekä mustakuviokangas uusia.


Nappilistassa komeilee vihreät nepit.

Iso Hippu päätyi paitaan. Muuten uudet materiaalit, mutta hihakankaat vanhasta paidastani.

Pieni sovituskuva vielä loppuun, vaikka paita ei siinä niin hyvin näykkään.


Pienen vampyyritytön ilme on vain niin kohdillaan. Hihittelyä ja vaustia piisää tässä kodissa. ♥

Kaavat:
Paidat - Lehti Ob 1/2011 malli 4. T-paita.
Lyhythihaiseen lyhensin vain hihoja, Pisarapaitaan lisäsin nappilistan kaulukseen ja Hippupaita mallin mukaan.

Kankaat:
Paisley drops musta by Nosh
Hippu by Pehemiä
Resorit sieltä sun täältä
Muut kankaat kierrätetty vanhoista vaatteista