keskiviikko 5. elokuuta 2015

♥ Vauvalahja ♥

Huh huh!
Näillä lahjoilla meinasi jo tulla kiire. Kangaspketin taival minun käsiini oli pitkä ja mutkikas.
Ystäväni soitti minulle noin kuukausi sitten ja kysyi suostuisinko ompelemaan hänen ystävälleen vauvalahjan. Tottakai! Ihanaa! Lahjan antajia oli lähemmäs kymmenen, niin vaatteitakin saisi olla useampi lahjassa.
Minä annoin linkkilistan josta ystävykset pääsivät katselemaan kankaita ja päätyivät kolmeen Paapiin kankaaseen: Hipun puutarha luomujersey (vaaleanpunainen), Jussi luomujersey sekä Linnea luomujersey (harmaa) ja nepä siis tilattiin.


Siitä ne kommellukset sitten alkoivatkin...
Paketti lähti liikkeelle myyjältä eräänä kauniina torstaina ja kaiken järjen mukaan se olisi ollut Oulussa maanantaina tai viimeistään tiistaina.
Itse asiassa se olikin. Lähetysseurannan mukaan se oli Oulussa maanantaina 20.7. mutta minulle asti se ei päätynyt. Odottelin päivän pari ja seurailin lähetysseurantaa, mutta paketti ei liikkunut postikeskuksesta minnekään, itse asiassa se kirjattiin Oulun postikeskuksessa peräti neljä kertaa, mutta ei koskaan lähtenyt mihinkään. Lopulta päätin lähteä postiin kyselemään, mikä tämä piirileikki on olevinaan.
Paketti oli lähetetty normaalina postipakettina, eli se tulisi minulle joko postilaatikkoon tai omaan postiin haettavaksi. Mutta matkan varrella se oli muuttanut muotoaan Smartiksi, eli koitti suunnata automaattiin, jota sille ei ollut osoitettu. Tämä virhe johtui arvatenkin siitä, että postinumeron viimeinen numero oli vahingossa 5 eikä 0. Eli siis jos numerosarjan viimeinen numero on 5 se ohjautuu automaattiin. No kuitenkin. Tätähän emme ennen tienneet.
Kun postissa kyselin paketin perään, he koittivat tehdä asialle jotain, mutta homma näytti vähän tehottomalta. Perjantaina päätin mennä uudelleen postiin ja kun sieltä ei pakettia vieläkään saanut (se kun jammaili edelleen postikeskuksessa), päätin suunnata postikeskukselle.
Ensin menin "henkilöasiakkaiden puolelle", mutta siellä ei ollut ketään (eipä ihme, kaikki olivat lomalla) ulko-ovi oli auki, mutta kaikki muut olivat kiinni, eikä missään ollut ristinsieluakaan. Joten ei muuta kun mars yritysasiakkaiden puolelle, olihan pakettini lähettäjä yrittäjä. ;) Hih.
Ihana palvelu. Miesvirkailija otti asian heti kunnolla käsittelyynsä ja lähti katsastamaan näkyykö pakettia. Pikaisen etsinnän jälkeen pakettia ei löytynyt ja sanoikin minulle, että smartpaketit on juuri pakattu ja jos paketti on siinä lähtenyt matkaan saatan samana iltana vielä saada paketin hakukoodin ja sitä myöten paketin. Lupasi vielä seurata pakettia ja jos se ei lähde liikkeelle, niin etsii ja ottaa minuun yhteyttä sen tiimoilta.
Paketin hakuilmoitusta ei tullut koko viikonlopun aikana, mutta toinen paketti kylläkin. Heti maanantai aamuna päätin pakata mukaan maitopullon sekä ottaa typyn kainaloon ja lähte ensin hakemaan oman pakettini postista ja samaa tietä sitten postikeskukseen kyselemään kadonneen paketin perään. Kun saavuin taas postikeskukseen oli miesvirkailijan ilme näkemisen arvoinen. :) Oli pari sekuntia hiljaa ja tokaisi, että oli juuri ollut soittamassa minulle sekä "tässä se paketti nyt on". Oi mikä lause! :D Oli ihan yllättynyt kun olinkin tullut suoriltaan sinne ja vielä oikeaan aikaan. Jess! Jos välissä ei olisi ollut tiskiä, olisin kyllä vaikka pusut antanut heille, olo oli niin helpottunut. Pullakahveillakin tuli uhkailtua, kun niin ihania olivat olleet. :)

Siitä sitten äkkiä kotiin, muksu päikkäreille ja kankaat pesuun. Olihan minulla peräti perjantai aamuun asti aikaa saada kaikki valmiiksi.

Ja vaatteethan olivat perjantaiksi valmiita. Itse asiassa olivat valmiita jo ke iltana, mutta kun tuli vielä pääpantatilaus samaan lahjaan, niin piti käydä yhdeltä kaverilta hakemassa soiro yhtä kangasta lisää ja siksi paketti valmistui vasta torstaina.

Ja tällaisia juttuja paketit sisälsivät:


Pieni myssy pieneen päähän ja kääntö tumput. Myssy ja tumput ovat kokoa n. 3 kk.


Body ja pääpanta ruusukkeella.


Pienen pienet leggarit ja lyhythihainen body.


Kietaisu body ja röyhelöpylly leggarit.
Body on oma muunnelma, kaavaa olen käyttänyt aiemmin Viveankin vaatteissa.


Sama setti takaa. Tuosta röyhelöpyllystä tuli aika söpö.


Pieni liivimekko (jonkin pitkähihaisen paidan kaavasta) ja ihanat housut (lempi housukaavani).


Kankaan jämät leikkelin 10*10 cm paloiksi ja niistä tuli pieni peitto jolla on kokoa 45*60 cm.

Ja vielä extralahja:


Baby bootsit. ♥


Tällaiset tossut joutuivat testiin. Netissä kiertää paljon kuvia näistä tossuista ja pitihän se minunkin kyseinen kaava hankkia. Nyt oli niin vähän aikaa, etten alkanut itse soveltelemaan kaavoja, vaan ajatelin ostaa kaavan valmiina, kun sellaiseen oli mahdollisuus.
Näsitä tuli oikein söpöt, mutta vaatii vähän harjaannusta kuitenkin tehdä näin pienet tossuset.
Kankaana on kaverin vanhat farkut ja vuorina Ikean fleece-peitto.
Kankaita oli käytössä 50 cm/kangas (Linnea, Jussi ja Hipun puutarha), resoreita vaaleanpunaista ja harmaata molempia 30 cm sekä omista varastoistani otin valkoista trikoota, nyöriä, neppareita, farkkua ja fleeceä. Paapiin kankaista ei jäänyt kuin pientä silppua leikkuun jälkeen, resoritkin hupenivat täysin. Eli kaikki erikseen lahjaa varten ostettu tuli käytettyä kyllä mahdollisimman taskasti.

Olipa ihana tehdä jotain näin pientä vaihteeksi, vaikka vaatteiden koko ei ihan se pienin mahdollinen ollutkaan, vaan tein kaiken koossa 62cm. Mutta siitäkin on jo melkein vuosi aikaa kun Vivea käytti näin pieniä vaatteita. Taas ihmettelen minne minun pieni vauvani on hävinnyt? Nyt täällä taapertaa ja kipittää pieni, vilkas ja iloinen tyttönen, joka haluaa tehdä kaiken itse. ♥


Kaavat:
Body - OB 3/10 malli 1.
Raglan body - OB 3/13 malli 3. (hihat pidennetty)

Housut - OB 3/13 malli 4.
Leggingsit - OB 1/15 malli 
Liivimekko - OB 1/15 malli 1 (muokattu)
Myssy - Ottobren ilmaiskaava
Tumput - Oma kaava
Baby bootsit - Craftsy.com

Kankaat:
Hipun puutarha trikoo (vaaleanpunainen) - Paapii
Jussi trikoo - Paapii
Linnea (harmaa) - Paapii
Resorit - Paapii
Fleece (Kråkris huopa) - Ikea
Farkku - vanhat housut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti